Suurperhe kuluttaa

Arkisto tammikuu, 2012

Ryhdyin kirjoittamaan tätä päivitystä hieman haikein mielin, sillä olen päättänyt lopettaa suurperheen blogin. Ei pidä sanoa, etten enää koskaan kirjoittaisi, mutta tällä hetkellä työ ja perhe vievät aikani niin, etten ehdi harrastaa tarpeeksi edes rakkainta harrastustani liikuntaa. Edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt liian pitkä aika ja asia on vaivannut minua. Olen sitä mieltä, että jos jotain tekee, se pitää tehdä kunnolla.

Mielestäni jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on enää murto-osa surua. Tarkistin tilastoista, että näitä meidän perheen iloja ja suruja on jaettu viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä 120 kertaa. Lisäksi olen kirjoittanut remonttiblogia 18 kertaa eli yhteensä noin 140 bloggausta. Se on aika paljon henkilöltä, jonka äidinkielen numero ei koskaan ollut sieltä asteikon yläpäästä.

Kolmen vuoden aikana elämässämme on ehtinyt tapahtua todella paljon. Olemme muuttaneet ja minä olen vaihtanut työpaikkaa. Pienemmät tytöt menevät kohta kouluun, kun isommat pikkuhiljaa jo lopettelevat omaansa. Kirjoituksista ystävät ja sukulaiset, mutta myös tuntemattomat ovat saaneet seurata perheen kuulumisia ja lasten kasvua.

Bloggaaminen on opettanut kirjoittamista, mutta tuonut myös mielenkiintoisen näkökulman perheen kulutuskäyttäytymiseen. Peiliin katsominen on muuttanut ostoskorimme sisältöä ja suhtautumistani ruokaan. Yhä useammin koriin tulee terveellistä perusruokaa, luomua ja Reilun kaupan tuotteita.

Nyt uuden vuoden alussa haluan kiittää kaikkia lukijoita sekä S-ryhmää mukavasta matkasta. Toivotan kaikille onnea ja menestystä tuleville vuosille. Työn puolesta haluan sanoa, että olkaa huolellisia tulen kanssa. Suurperheemme suuntaa kohti uusia seikkailuja ja rakennusprojekteja.