Hyödynsin jokaista oppimaani exceltemppuani ja tein taulukon mistä voisin analysoida miten ekologisen omantuntoni kehittymiset ja taantumiset ovat vaikuttaneet kuluneen vuoden kulutuskäyttäytymiseeni, mutta häpeäkseni minun on myönnettävä että ostotottumukseni muutokset ovat värähdelleet tasolla, joka ei vertailussa näy. En ole erikseen listannut olenko milloin ostanut luomua, reilua, lähiruokaa tai riistoravintoa ja kuukausimenot ovat soljuneet periaatteella ”kaikki menee mikä tuleekin”. Voin ainoastaan hyvällä näppituntumalla sanoa, että nykyään mietin paljon enemmän mitä ostan, syön ja kulutan, kuin ennen. Tiedän myös enemmän kuin ennen, mikä ei ole ainakaan keventänyt omaatuntoani vaikka yritänkin siirtää tiedon ostoskoriin. Kuluttajan elämä ei ole helppoa ja tiedostava kuluttaja elää kivirepun painoinen vastuu hartioillaan.

Parasta viimeisen vuoden aikana on ehkä se, että kuluttajalla on näyttänyt olevan jonkinlainen valta (vaikkakin pieni) tarjontaan. En ole missään tapauksessa yksin kivireppuni kanssa. Ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita siitä mitä ympäristö- ja terveysvaikutuksia tuotteilla on.  Aromivahvenne alkaa olla yleisesti paheksuttu lisäaine ruuassa, light-tuotteet pikkuhiljaa korvautumassa taas oikeilla mauilla ja rasvalla. Ruuassa arvostetaan ennemmin aitoutta, tuoreutta ja terveellisyyttä kuin helppoa, keveyttä ja mikrovalmiutta. Vaatteissa laatua, eettisyyttä ja käytettävyyttä kuin viimeisä trikooviritysvillityksiä. Ehkä.

Pikku pessimisti minussa sanoo että vaikka maailmassa tapahtuu nyt paljon muutoksia, ovat huonot muutokset vielä liian nopeita ja hyvät liian hitaita. Ihminen on kuluttamisen suhteen vielä aika heikko. Sössin itse aina hyvät tarkoitukseni silmänräpäyksessä. Aamun ruispuuro  tai kahden viikon shoppailupaasto ei paljon lämmitä jos lounaaksi vetää pussillisen irtokarkkeja ja käy pillastumassa vaatekaupan alennusmyynneissä. Mutta toisaalta ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä parhaansa ja uskoa parempaan.

Matkakuume vie nyt voiton, ei voi mitään! Tämä tyttö lähtee nyt katsomaan miten elämä etenee Perussa, Chilessä ja Argentinassa! Hauskaa joulua ja uutta vuotta! Ja pitäkää pää mukana kaupassa!

T. Asta

Olen itse todella keskinkertainen ruuanlaittaja, mutta olen loistavien harrastelijakokkien sisar ja tytär ja tiedän kuinka hyvää ruokaa voi kohtuullisella vaivalla ja rahalla tehdä. Siksi koen oikeudekseni urputtaa surkeasta ravintolaruuasta, ainakin näin ravintolan ulkopuolella. Oletan myös että tunnistan hyvän ruuan kun sitä saan ja tasapuolisuuden vuoksi kehun sitä nyt näin ravintolan ulkopuolella.

Olimme äidin ja siskon kanssa juhlistamassa hyväksyttyä graduani lauantailounaalla Helsingin Sokoksen kattoravintola Loisteessa. Ruoka oli hyvää, sesongin mukaisia suomalaisia makuja todella vaikuttavalla annoskoolla. Söimme mm. nieriää, lohikeittoa ja snadeja. Capuccino oli todella hyvä, kuohuviini asiakasomistajalle mukavan hintaista ja palvelu erittäin miellyttävää ja nopeaa. Kymmenennestä kerroksesta avautuvat maisemat lumiseen keskustaan teki lounaasta jotenkin ylvään, vaikka tunnelma tai hinnat eivät muuten ole mitenkään yläluokkaisia. Ravintolasta jäi hyvä mieli, kuten pitääkin.

Suosittelen jouluostoksien lomaan tehtyä pitkää lounasta ystävän tai perheen kanssa. Ei niiden ostosten tekemisen tarvitse olla pelkästään rasittavaa. Joululounaalla voi myös pohtia, jos ei tänä vuonna ostaisikaan niin paljon lahjoja vaan tekisi ne itse, joko palvelusten tai pikkuasioiden muodossa. Aineettomien lahjojen ideoita löytää esimerkiksi hsy:n sivuilta. Pidän etenkin ideasta tarjota sienestysseuraa ja apua sellaiselle joka ei tatteja tunnista.

Siksi olenkin äärimmäisen onnellinen ainakin kahdesta tuotteesta! Olen hehkuttanut näitä ennenkin mutta, ah, valkokaali ja punajuuri. Sipulin lisäksi en tulisi ilman näitä talvella toimeen. Punajuurta tulee käytettyä nykyään melkein missä tahansa, salaatin jatkona tai pastakastikkeissa, valkokaalista olen vääntänyt joko laatikkoa tai kääryleitä. Kaali on nerokas paketti C-, A- ja K-vitaamiinia, kaliumia, kalsiumia ja makua. Kilon kaalia saa eurolla ja kuten ystäväni taannoin totesi, kahden ja puolen kilon kaalista saa jo aika monta kaalilaatikkoa. Onneksi loota säilyy hyvin myös pakkasessa.

Ostin jokin aika sitten ison kaalin odottamaan kaalikääryleprojektia, mutta koska uunistamme puuttuu edelleen sähköt ja kaali alkoi näyttämään keittiönpöydällä surkean kuivalta, päätin tehdä siitä jotain muuta. Laiskotuksissani tein superyksinkertaista kaalisalaattia. Resepti oli jotakuinkin tällainen:

Raakakaalisalaatti
1 kg kaalia
pari porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
2 rkl rypsiöljyä
Liemi:
1 l vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
reilu 0,5 rkl suolaa
hyppysellinen chilirouhetta

Raasta ja pilko vihannekset ja sekoita niihin öljy. Keitä liemi ja kaada se vihannesten päälle. Salaatti säilyy jääkaapissa esimerkiksi lasipurkeissa muutaman viikon ja paranee vain ollessaan.

Kaalista jäi tietysti vielä yli puolet jäljelle ja tein tänään lounaaksi pikaisen kaaliwokin johon tuli sipuli, valkosipulia, 2 tl currytahnaa, kasvisliemikuutio, suolaa, tuoretta inkivääriä ja reilu 0,5 kg kaalia ja 1 dl kermaa. Yllättävän hyvää. Jos meillä olisi ollut, niin olisin syönyt wokin nuudeleiden kera, nyt oli tyydyttävä kuskusiin. Sotkuun olisi voinut lisätä myös tofua ja ehkä tilkan soijakastiketta. Toimi myös ilman.

Kaalilla on turhaan huono maine. Vaikka rappukäytävässä leijuva kaalikeittodieetin tuoksu ei ehkä pistä hyvää sanaa kiertämään, on kaali hämmästyttävän monikäyttöinen, terveellinen ja hävyttömän edullinen vihannes. Suosittelen.

Viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen päivä, mikä se ero nyt oikeastaan oli. Kuinka tuote joka säilyy kuukausia, voi yhtäkkiä mennä päivässä vanhaksi?  Tai voiko esimerkiksi kaksi viikkoa yli päiväystä olevaa kananmunaa syödä, jos se ei haise pahalle? Mummi sanoi aina että huonoksi menneen kananmunan kyllä tunnistaa. Itse en juuri päiväyksiä jännitä, mutta inhoan ruuan pois heittämistä.  

Tarkastin tänään ihan huvikseni Elintarviketurvallisuus viraston sivuilta kuinka edesvastuuton olen. Oli melko lohduttavaa lukea, että tuotteisiin merkitään viimeinen käyttöpäivä silloin kun ne ovat hyvin nopeasti pilaantuvia ja vanhentuneina epäterveellisiä (kala ja tuorejuustot). Parasta ennen –päiväys liittyy taas ennemmin laatuun kuin turvallisuuteen. Evira sanoo, että ”tuotetta ei kannata heittää pois ennen kuin on katsonut, haistanut ja maistanut, onko se käyttökelpoista. Useimmiten se nimittäin on.” Mielenkiintoista… Kiinnostavaa on myös se, että kaupat saisi myydä tuotteita joiden parasta ennen päiväys on jo mennyt, kunhan siitä on mainittu ja hintaa alennettu. Monet kaupat laittavat vanhentuvat tuotteet -50 % tai -30 % alennukseen päivää paria ennen päiväyksen menemistä ja heittävät sen ylittäneet tuotteet heti pois.  Ymmärrän, että kaupoilla on tarve pitää kiinni laadusta ja maineesta, mutta milloinkohan ruuan pois heittämisestä tulee meille kaikille liian kallista?

Tarkastan itse aina esimerkiksi juustohyllyn aletarrat. Puoleen hintaan pystyy ostamaan herkkuja joita ei muuten raaskisi ostaa. Ostaisin varmasti myös pari päivää päiväyksen ylittäneitäkin tuotteita, jos niitä olisi tarjolla. Enkä usko että olisin ainoa. 

Olemme siirtyneet mikroaaltouunista yhden keittolevyn ruuanlaittoratkaisuun. Ja kuittipinosta päätellen ravintolasyöjiksi.

Meillä on keittiö jälleen kasassa, astianpesukone pyörii ja tiskiallas on paikoillaan, mutta hella on edelleen kytkemättä sähköihin. Vaikka olemmekin pikkuhiljaa sopeutuneet syömään illalliseksi muroja, on lämmin ruoka kuitenkin aika iso bonus kun tulee puolijäässä kotiin viimasta ja tuiskusta. Eilen talvimyrskyn riepottelemana nautittu hernari vei pisteet purkkiruualle. Harmittava takaisku on ainoastaan se, että armeijan traumatisoima mies ei suostu herneisiin koskemaan. Kuulemma on oman osuutensa jo syönyt.

Tiesitkö että hernaria saa nykyään erilaisia sortteja. Lähi-Alepakin myi luomua ja kasviskeittoa. Mutta miksi ei ole luomu-kasvishernaria?

Jos nyt käy niin että joudun luopumaan hyötyliikunnastani, pitää keksiä muita tapoja kuluttaa kahvitaukojen dallas-pullat. Narrasin itseni jo ilmaiselle koeviikolle punttisalille. Tarkemmin sanottuna Naisten kuntosalille, jossa ei hiki haise, tekee mieli pukeutua vaaleanpunaiseen lycraan ja jumpan jälkeen saa lukea naistenlehtiä infrapunasaunassa. Kallis jäsenmaksu olisi ”sijoitus itseeni ja omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini”.

Koska edes harkitsen sijoitusta, olen oman diagnoosinin mukaan tulossa vanhaksi. Kai se on jossain vaiheessa myönnettävä ettei ole enää varhaisteini. Eikä siitä edes ole niin kauaa kun vielä naureskelin kuntosalimaksukoukkuun haksahtaneille ikuisuuslaihduttajille, joiden ainoa puntikseen säännöllisesti liittyvä tapahtuma oli kuukausittainen suoraveloitus. Toisaalta, koska ostin jokin aika sitten itselleni myös henkivakuutuksen ja tänään päätin ottaa neljä eri rokotusta, voisin varmaan ihan yhtä hyvin olla myös kuntosalijäsen. Moottoripyörän ostan vasta sitten kun avaan eläkesäästötilin.

Jatkaen tällä mainiolla aasinsillalla eteenpäin, kerronpa että elinkaareni opiskelijana lähestyy päätöstään. Mutta jos on opiskellut 75 % elämästään, tuntuu opiskelijastatuksesta luopuminen ja pelkästään työelämään siirtyminen tuskallisen lopulliselta. Viimeisenä räpistelynä työurautumista vastaan, ostin lentoliput Etelä-Amerikkaan.

Virallisesti matka toimii häämatkana mutta myös porkkanana papereiden poistamiselle yliopistosta. Tai jos porkkana on jotain mitä syö silloin kun mysli on loppu ja rusinat kuivuneet rasiaansa, niin kahden kuukauden reppuilu Peru-Chile-Argentiina akselilla on kilon irtokarkkipussi. En ole eläissäni poistunut Euroopasta. En ole käynyt edes Venäjällä vaikka sinne kuulemma pääsisi suoraan junalla tai bussilla Rautatientorilta. Olen siis jotakuinkin innoissani. Ja ikää kartuttavana kansalaisena myös varovainen, SIKSI siis henkivakuutus, rokotukset ja kunnonkohotus.

En malta odottaa että pääsen jonnekin missä aikatauluja ei tunneta. Sellaiseen paikkaan ei kannata ostaa lentolippuja joiden paluupäivä ei ole muutettavissa.

Piste luomusta, miinus piste mausta eli täysi nolla

En taida olla einareiden kohderyhmää. Ilmeisesti värit ja säilöntäaineet kuuluvat esimerkiksi pinaattilettuihin samalla tavalla kuin puolukkahillo. Meinasi mennä sitten myslit nenään kun löysin hyllystä Knorrin luomupussisienikeiton (kyllä, aion käyttää sitä yhdyssanana). Keitto on niin sanotusti mikrovalmis ja säilöntäainevapaa (lisäaineita kyllä on). Lisäksi siinä on kaksi annosta joten meidän talous saisi siitä hyvän iltapalan.

Tai sitten ei. Keitto näyttää lautasella liimalta jossa on etanoita. Varmistin havainnon maistamalla.  Jäi syömättä. Enemmän keitosta pääsi nauttimaan mikro, jonka seinille soppa räjähti. Olisi jäänyt isompikin kiukku jos yläkerta ei olisi pelastanut ja tullut kysymään maistuisiko kalakeitto.

Viikko vielä ilman keittiötä. Sitten aion tehdä kaalikääryleitä.

Ei siitä pienestä vesivahingosta mitään suurta katastrofia tullut. Lattiasta otettiin muutama lankku irti, kalusteet siirrettiin toiselle seinälle, ruuanlaitto pitää tehdä pari viikkoa ilman hellaa ja tiskata saa suihkussa. Mutta mitä oikeaa ruokaa voi valmistaa pelkällä mikrolla ja vedenkeittimellä? En osta kaupasta edes pakastevihanneksia (kammottavat pakasteparsakaalit on pilannut kaikkien muidenkin maineen), muovivuokakiusauksen uhriksi olen joutunut ainoastaan koulussa ja nuudelit ja pussipastat kelpaavat mielestäni ainoastaan retkimuonaksi. Einekset ei oo mun lemppareita.

No, ajattelin ottaa tämän rajoitetun kokkaushaasteen nöyränä vastaan ja tarkastaa kaupan valmisruokatarjonnan ja omat einesasenteeni. Molemmat ovat käsittääkseni aika heikossa jamassa, mutta katsotaan kumpaan kaivattaisiin kohennusta.

Valmisruualla, etenkään lihapitoisilla, ei ole ollut viime aikoina helppoa. Jokin aika sitten Mats-Erik Nillson kirjoitti ruokateollisuuden silmänkääntötempuista ensin Ruotsissa ja kävi sitten syynäämässä suomalaisten ruokatalojen valmisteita. En ole sen tarkemmin ehtinyt tutustua kirjaan ”Aitoa ruokaa, väärentämättömän ruoan opas”, kuin mitä kuningaskuluttaja kirjaa ja kirjailijaa esittelee. Lähtökohta kirjalle on kuitenkin se, miten ruoka saattaa olla jotain aivan muuta kuin minä asiakas sen ostaa ja kuinka erilaiset väittämät luo vääriä mielikuvia tuotteesta. Murot ovat käytännössä karkkia ennemmin kuin terveellistä aamupalaa, maku on aromivahvennetta, tuore on säilöntäaineita… Ei siis mitään sellaista mitä jokainen meistä ei jo ennestään tiennyt; ruoka ja ruoka-aine on parhaimmillaan silloin kun se on aidoimmillaan. Jos tekee lihapullat itse, saa jauhelihapullia eikä jauhelihapullia joissa pääraaka-aine on kanaa ja kanan nahkaa (?). 

Lähden kuitenkin valppain ja avoimin mielin kauppaan etsimään niitä parempia einareita. En lupaa ostaa mitään mikä ei sisällöltään tai pakkaukseltaan miellytä. Toivottavasti ei tarvitse mennä ihan joka ilta naapuriin syömään.

Uusi kuu, uudet kulut. Lokakuun menot ovat ainakin ruokalaskun osalta hävyttömän pienet. Meillä sen ei tarvitse käydä kaupassa joka on pyörällä liikkellä (ainakaan isosti). Olen näköjään siis sotkenut aina töihin silloin kun jääkaappi olisi tarvinnut täydennystä. Aika heikko suoritus vaimoksi.

Kuvitusta kirjasta Chililaastareita ja kylpypommeja.

Silmäpusseille laitettavien  kurkkuviipaleiden lisäksi saippua on tähän mennessä ainoa kosmetiikka mitä olen itse valmistanut. Mutta tilanteeseen saattaa tulla muutos. Kunhan reipastun. Silloin kun piti alkaa pestä kotia erilaisilla sooda ja pulverimenetelmillä, pääsi käytäntöön asti ainoastaan etikka jääkaapinpesussa. Vetoan siihen että pesuainepurnukat pitää käyttää loppuun.

Sain yhdeltä saippuafaniltani (äiti)syntymäpäivälahjaksi James Wongin kirjan “Chililaastareita ja kylpypommeja”, josta löytyy rohtoreseptit mihin tahansa kolotukseen ja ihongelmaan. Hauskaa on se, että reseptit tuntuvat olevan melko yksinkertaisia eikä raaka-aineita tarvitse itse hakea sademetsästä tai rakentaa lukion kemiankirjaan nojaten. Henkilökohtainen suosikkini on voide kovettuneeseen korvavahaan, mutta saatan kuitenkin kokeilla ensimmäiseksi ihonkuorinta-ainetta jonka saa kokoon manteleista, kaurahiutaleista, suolasta, omenaviinietikasta ja joo, tätä ei löydy kotoa, eteerisestä basilikaöljystä. Saatan tulla myös testanneeksi nyt pikkujoulukautena krapulasmoothieta. Siihen tulee ainakin kiiviä.

Wong sanoo että chilit parantaa flunssan, kun niihin lisää tujauksen vodkaa (ja tuli siihen jotain muutakin) ja muuttaa mehujäiksi

En ole luontaistuotekauppojen luottoasiakas, mutta lääkitsen itseäni mieluummin valkosipulilla kuin aspiriinilla. Uskon siis myös että Wongin kirjassa on ihan hyviä juttuja. Tai ainakin turvallisia. Ei tietysti niin että kaikki mikä tulee luonnosta on heti terveellistä (vaan myös vaarallista), mutta synteettisesti laboratoriossa kootut soseet ja antibioottia tuputtavat lääkefirmat saavat epäilemättä varmemmin pysyvää vahinkoa aikaan kuin hunaja ja salvianlehdet.

Kuittaan heti kun olen saanut kokeiltua kirjan reseptejä. En suosittele kuitenkaan pidättämään hengitystä siihen asti. Käyn nyt syksyllä hieman hitaalla.

Oli siellä kaupassa kummallisemmankin näköisiä tossuja. Mutta hyvin kulkevat vaikka näyttävätkin turhan teknisiltä.

Syyskuun menot noudattivat pääasiassa vanhaa kaavaansa. Ruokakulut olivat melko pienet koska söimme häiden jälkeen niin säästeliäästi kuin suinkin osasimme ja yritimme tuhota ylijääneitä ruokia. Toisaalta taas vaatteisiin ja asusteisiin meni loppukuusta yllättävän paljon rahaa. En suostu olemaan siitä kovinkaan pahoillani. Ulkoilu- ja urheiluvaatteilla on jo nyt ollut kovasti käyttöä. Olen todella päässyt muutaman kerran lenkillekin uusissa lenkkitossuissani. Hölkkäsin ennen äidin vanhoilla tossuilla ja luulin että penikkatauti kuuluu lenkkeilyyn samalla tavalla kuin hikoileminen. Ilmeisesti näin ei ole. Se mikä hommaan ilmeisesti kuuluu on tossujen typerä ulkomuoto. Omani näyttävät jokseenkin avaruusaluksilta, mutta ovat onneksi mukavat jalassa.

Kävin syyskuun alussa pikaisella työmatkalla Kreetalla, mistä jäi muistoksi täysin kyrillisiä kuitteja, joiden sisältöä en pysty muistamaan saati arvaamaan. Luulen ostaneeni jonkin verran luonnonkosmetiikkaa, kasvojenhoitotuotteita itselleni ja tuliaisiksi. Ostin myös paikallisen nahkalaukun ja muutaman pullon luomuoliiviöljyä joka oli mahdottoman kallista mutta lähes lusikalla syötävän hyvää. Ravintoloissa söin herkullisia salaatteja, täytettyjä paprikoita ja kuivaksi käristettyjä simpukoita. Ostin myös pussillisen kuivattuja viikunoita joissa hotellihuoneessa huomasin ryömivän toukkia. Kaikenkaikkiaan Kreetalainen ruoka oli kuitenkin erinomaista ja raikasta. Otin kaikki irti viimeisestä mahdollisuudesta paistatella kuumassa auringonpaisteessa ja syödä makean kypsiä tomaatteja, vaikka matkan luonne rajoittikin ikävästi rentoutumista. 

Niin, aloitin karkkilakon no. 101 ja korvasin karkit kuivatuilla hedelmillä. Niitä menee aika paljon. Syyskuun kuivahedelmät on merkitty kohtaan “makea” jossa saattaa olla myös jokunen “epäkarkki” eli erittäin tumma suklaa. Lääkkeksi.