Opiskelija ostoksilla

Pari tuntia aikaa lähtöön, hieman on hiki ja kädet tärisee. Kaikki matkatavarat ovat edelleen olohuoneen lattialla kasassa eivätkä laukussa. Odotan että ne kutistuvat ja ovat helpompi saada mahtumaan rinkkaan. Olen siis lähdössä aivan näillä näppäimillä kahden kuukauden turneelle Etelä-Amerikkaan. Sitä ennen pitäisi pakata ja viedä tämä blogi tauolle. Tarkoitus olisi ynnätä mitä tästä kaikesta on jäänyt käteen, mutta jos en pysty järkevästi tiivistämään kuinka kulutustottumukseni ovat viimeaikoina vaihdelleet niin pistäkää jännityksen piikkiin. En ole koskaan lentänyt Eurooppaa pidemmälle.  Ihan oikeasti, syke on helposti kaksisataa. Näin paljon ei ole jännittänyt edes omissa häissä. Tosin silloin oli kuohuviini kaverina.

Hyödynsin jokaista oppimaani exceltemppuani ja tein taulukon mistä voisin analysoida miten ekologisen omantuntoni kehittymiset ja taantumiset ovat vaikuttaneet kuluneen vuoden kulutuskäyttäytymiseeni, mutta häpeäkseni minun on myönnettävä että ostotottumukseni muutokset ovat värähdelleet tasolla, joka ei vertailussa näy. En ole erikseen listannut olenko milloin ostanut luomua, reilua, lähiruokaa tai riistoravintoa ja kuukausimenot ovat soljuneet periaatteella ”kaikki menee mikä tuleekin”. Voin ainoastaan hyvällä näppituntumalla sanoa, että nykyään mietin paljon enemmän mitä ostan, syön ja kulutan, kuin ennen. Tiedän myös enemmän kuin ennen, mikä ei ole ainakaan keventänyt omaatuntoani vaikka yritänkin siirtää tiedon ostoskoriin. Kuluttajan elämä ei ole helppoa ja tiedostava kuluttaja elää kivirepun painoinen vastuu hartioillaan.

Parasta viimeisen vuoden aikana on ehkä se, että kuluttajalla on näyttänyt olevan jonkinlainen valta (vaikkakin pieni) tarjontaan. En ole missään tapauksessa yksin kivireppuni kanssa. Ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita siitä mitä ympäristö- ja terveysvaikutuksia tuotteilla on.  Aromivahvenne alkaa olla yleisesti paheksuttu lisäaine ruuassa, light-tuotteet pikkuhiljaa korvautumassa taas oikeilla mauilla ja rasvalla. Ruuassa arvostetaan ennemmin aitoutta, tuoreutta ja terveellisyyttä kuin helppoa, keveyttä ja mikrovalmiutta. Vaatteissa laatua, eettisyyttä ja käytettävyyttä kuin viimeisä trikooviritysvillityksiä. Ehkä.

Pikku pessimisti minussa sanoo että vaikka maailmassa tapahtuu nyt paljon muutoksia, ovat huonot muutokset vielä liian nopeita ja hyvät liian hitaita. Ihminen on kuluttamisen suhteen vielä aika heikko. Sössin itse aina hyvät tarkoitukseni silmänräpäyksessä. Aamun ruispuuro  tai kahden viikon shoppailupaasto ei paljon lämmitä jos lounaaksi vetää pussillisen irtokarkkeja ja käy pillastumassa vaatekaupan alennusmyynneissä. Mutta toisaalta ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä parhaansa ja uskoa parempaan.

Matkakuume vie nyt voiton, ei voi mitään! Tämä tyttö lähtee nyt katsomaan miten elämä etenee Perussa, Chilessä ja Argentinassa! Hauskaa joulua ja uutta vuotta! Ja pitäkää pää mukana kaupassa!

T. Asta

En käy kovin usein ravintolassa syömässä, mutta kun käyn, on sille yleensä jokin syy. Tavallaan se on aina  jonkinlainen juhlanpaikka. Voi olla että lataan ulkona syömiselle siksi liikaa paineita, sillä liian usein ravintolakäynnistä  jää jäljelle paidan öljyläikän lisäksi vain paha pettymys. Vai kuka ei ole syönyt kylmää, liian rasvaista, mautonta tai puolivalmisteista koottuja annoksia ja saanut ruokansa pöytään ikuisuuden päästä tarjoilijalta jonka naama näyttää siltä kuin se olisi ollut sinun vikasi? Ruuasta ei halua valittaa koska harvoin valitustilanteen pystyy hoitamaan niin, ettei pöytäseurueen tunnelma romahtaisi.

Olen itse todella keskinkertainen ruuanlaittaja, mutta olen loistavien harrastelijakokkien sisar ja tytär ja tiedän kuinka hyvää ruokaa voi kohtuullisella vaivalla ja rahalla tehdä. Siksi koen oikeudekseni urputtaa surkeasta ravintolaruuasta, ainakin näin ravintolan ulkopuolella. Oletan myös että tunnistan hyvän ruuan kun sitä saan ja tasapuolisuuden vuoksi kehun sitä nyt näin ravintolan ulkopuolella.

Olimme äidin ja siskon kanssa juhlistamassa hyväksyttyä graduani lauantailounaalla Helsingin Sokoksen kattoravintola Loisteessa. Ruoka oli hyvää, sesongin mukaisia suomalaisia makuja todella vaikuttavalla annoskoolla. Söimme mm. nieriää, lohikeittoa ja snadeja. Capuccino oli todella hyvä, kuohuviini asiakasomistajalle mukavan hintaista ja palvelu erittäin miellyttävää ja nopeaa. Kymmenennestä kerroksesta avautuvat maisemat lumiseen keskustaan teki lounaasta jotenkin ylvään, vaikka tunnelma tai hinnat eivät muuten ole mitenkään yläluokkaisia. Ravintolasta jäi hyvä mieli, kuten pitääkin.

Suosittelen jouluostoksien lomaan tehtyä pitkää lounasta ystävän tai perheen kanssa. Ei niiden ostosten tekemisen tarvitse olla pelkästään rasittavaa. Joululounaalla voi myös pohtia, jos ei tänä vuonna ostaisikaan niin paljon lahjoja vaan tekisi ne itse, joko palvelusten tai pikkuasioiden muodossa. Aineettomien lahjojen ideoita löytää esimerkiksi hsy:n sivuilta. Pidän etenkin ideasta tarjota sienestysseuraa ja apua sellaiselle joka ei tatteja tunnista.

Lempiruokani on jotain hyvän makuista, terveellistä ja valmistettu edullisesta ja kotimaisesta sesonkituotteesta. Kesällä on mistä valita, talvella ei. Vihannesosastolla tulee paha mieli kun kaikki on puoli raakaa, toivottoman kallista tai raahattu tuhansien kilometrien päästä. Suomessa kahdeksan kuukautta kahdestatoista on melko mahdotonta pysyä sekä terveenä että syödä ekologisesti ja edullisesti.

Siksi olenkin äärimmäisen onnellinen ainakin kahdesta tuotteesta! Olen hehkuttanut näitä ennenkin mutta, ah, valkokaali ja punajuuri. Sipulin lisäksi en tulisi ilman näitä talvella toimeen. Punajuurta tulee käytettyä nykyään melkein missä tahansa, salaatin jatkona tai pastakastikkeissa, valkokaalista olen vääntänyt joko laatikkoa tai kääryleitä. Kaali on nerokas paketti C-, A- ja K-vitaamiinia, kaliumia, kalsiumia ja makua. Kilon kaalia saa eurolla ja kuten ystäväni taannoin totesi, kahden ja puolen kilon kaalista saa jo aika monta kaalilaatikkoa. Onneksi loota säilyy hyvin myös pakkasessa.

Ostin jokin aika sitten ison kaalin odottamaan kaalikääryleprojektia, mutta koska uunistamme puuttuu edelleen sähköt ja kaali alkoi näyttämään keittiönpöydällä surkean kuivalta, päätin tehdä siitä jotain muuta. Laiskotuksissani tein superyksinkertaista kaalisalaattia. Resepti oli jotakuinkin tällainen:

Raakakaalisalaatti
1 kg kaalia
pari porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
2 rkl rypsiöljyä
Liemi:
1 l vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
reilu 0,5 rkl suolaa
hyppysellinen chilirouhetta

Raasta ja pilko vihannekset ja sekoita niihin öljy. Keitä liemi ja kaada se vihannesten päälle. Salaatti säilyy jääkaapissa esimerkiksi lasipurkeissa muutaman viikon ja paranee vain ollessaan.

Kaalista jäi tietysti vielä yli puolet jäljelle ja tein tänään lounaaksi pikaisen kaaliwokin johon tuli sipuli, valkosipulia, 2 tl currytahnaa, kasvisliemikuutio, suolaa, tuoretta inkivääriä ja reilu 0,5 kg kaalia ja 1 dl kermaa. Yllättävän hyvää. Jos meillä olisi ollut, niin olisin syönyt wokin nuudeleiden kera, nyt oli tyydyttävä kuskusiin. Sotkuun olisi voinut lisätä myös tofua ja ehkä tilkan soijakastiketta. Toimi myös ilman.

Kaalilla on turhaan huono maine. Vaikka rappukäytävässä leijuva kaalikeittodieetin tuoksu ei ehkä pistä hyvää sanaa kiertämään, on kaali hämmästyttävän monikäyttöinen, terveellinen ja hävyttömän edullinen vihannes. Suosittelen.

Äitini yritti ostaa viime viikolla kaupasta brie-juustoa josta oli mennyt päiväys vanhaksi. Hymisi tyytyväisenä kun löysi sellaisen hyvin kypsyneen herkkupalan ja yritti vielä tinkiä kassalla sen hinnasta. Kassatyttö katsoi äitiä viattomasti ja kysyi eikö hyllyssä ollut tuoreempaa ja kipaisi hakemassa juuston jossa päiväystä oli vielä kaksi viikkoa jäljellä.

Viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen päivä, mikä se ero nyt oikeastaan oli. Kuinka tuote joka säilyy kuukausia, voi yhtäkkiä mennä päivässä vanhaksi?  Tai voiko esimerkiksi kaksi viikkoa yli päiväystä olevaa kananmunaa syödä, jos se ei haise pahalle? Mummi sanoi aina että huonoksi menneen kananmunan kyllä tunnistaa. Itse en juuri päiväyksiä jännitä, mutta inhoan ruuan pois heittämistä.  

Tarkastin tänään ihan huvikseni Elintarviketurvallisuus viraston sivuilta kuinka edesvastuuton olen. Oli melko lohduttavaa lukea, että tuotteisiin merkitään viimeinen käyttöpäivä silloin kun ne ovat hyvin nopeasti pilaantuvia ja vanhentuneina epäterveellisiä (kala ja tuorejuustot). Parasta ennen –päiväys liittyy taas ennemmin laatuun kuin turvallisuuteen. Evira sanoo, että ”tuotetta ei kannata heittää pois ennen kuin on katsonut, haistanut ja maistanut, onko se käyttökelpoista. Useimmiten se nimittäin on.” Mielenkiintoista… Kiinnostavaa on myös se, että kaupat saisi myydä tuotteita joiden parasta ennen päiväys on jo mennyt, kunhan siitä on mainittu ja hintaa alennettu. Monet kaupat laittavat vanhentuvat tuotteet -50 % tai -30 % alennukseen päivää paria ennen päiväyksen menemistä ja heittävät sen ylittäneet tuotteet heti pois.  Ymmärrän, että kaupoilla on tarve pitää kiinni laadusta ja maineesta, mutta milloinkohan ruuan pois heittämisestä tulee meille kaikille liian kallista?

Tarkastan itse aina esimerkiksi juustohyllyn aletarrat. Puoleen hintaan pystyy ostamaan herkkuja joita ei muuten raaskisi ostaa. Ostaisin varmasti myös pari päivää päiväyksen ylittäneitäkin tuotteita, jos niitä olisi tarjolla. Enkä usko että olisin ainoa. 

Olemme siirtyneet mikroaaltouunista yhden keittolevyn ruuanlaittoratkaisuun. Ja kuittipinosta päätellen ravintolasyöjiksi.

Voittaja on löytynyt ja eineksien kuningas on kruunattu! Tulos on niin yksinkertainen ja itsestään selvä, että sen tajuamiseen meni yllättävän pitkä aika. Hernari on kingi! Voittajan ylittämättömät ominaisuudet olivat pakkausmateriaalin kierrätettävyys, mikrokäyttäytyminen (mikrossa oleva siivo lämmityksen jälkeen) ja maku. Hernarin tuunattavuus sipulisilpulla ja sinapilla toi lisäpisteitä.

Meillä on keittiö jälleen kasassa, astianpesukone pyörii ja tiskiallas on paikoillaan, mutta hella on edelleen kytkemättä sähköihin. Vaikka olemmekin pikkuhiljaa sopeutuneet syömään illalliseksi muroja, on lämmin ruoka kuitenkin aika iso bonus kun tulee puolijäässä kotiin viimasta ja tuiskusta. Eilen talvimyrskyn riepottelemana nautittu hernari vei pisteet purkkiruualle. Harmittava takaisku on ainoastaan se, että armeijan traumatisoima mies ei suostu herneisiin koskemaan. Kuulemma on oman osuutensa jo syönyt.

Tiesitkö että hernaria saa nykyään erilaisia sortteja. Lähi-Alepakin myi luomua ja kasviskeittoa. Mutta miksi ei ole luomu-kasvishernaria?