Mars matkaan

Lomamatkailu sujuu huomattavasti leppoisammin, kun kapsäkistä löytyy oikeat tavarat. Joskus käy niin, että laukku on pullollaan ”vääriä tai jos sattuu tarvitsemaan” valintoja. Tai sitten on lähtenyt matkaan ”passi&hammasharja” tyylillä, jonka seurauksena matka alkaa kohteessa hermostuneissa merkeissä, puuttuvien tavaroiden metsästyksellä.

Matkatavaroiden kanssa pähkäily helpottuu kun teet listan vaatteista ja tavaroista, joita tiedät matkalla tarvitsevasi. Kokeile, että valitsemasi vaatteet toimivat yhdessä ja erikseen. Ota mukaasi vähintään kahdet jalkineet, jotka ovat jo muotoutuneet jalkoihisi. Varaa silti matkaan rakkolaastaria, sillä etenkin lämpimissä olosuhteissa kengillä on paha taipumus hiertää. Mikäli matkaat aurinkoisiin olosuhteisiin, ota mukaasi aurinkovoide, jonka tiedät sopivan omalle ihollesi. Lähes kaikkialta on tietenkin mahdollista ostaa kyseisiä voiteita, mutta oma puteli helpottaa matkan alkutaipaleella. Shampoota, vanuja, kynsilakanpoistoainetta ja muita tuiki tavallisia tuotteita on helppo hankkia lähimmästä kohdemaan marketista. Näissä tuotteissa myös matkakokoiset purtilot ovat mainio tapa keventää matkalaukun sisältöä.

Matkalle otettavien laukkujen on tärkeää olla kevyitä ja helposti liikuteltavia. Matkalaukku seuraa vaivattomasti vierelläsi, kun siinä on neljä pyörää ja säädettävä kahva. Kiinnitä myös huomiota käsilaukkuun, jonka otat matkalle mukaan. Olanyli pujotettava laukku on kätevä ja turvallinen matkoilla. Jos se ei sovi tyyliisi, valitse keveä laukku, johon mahtuvat matkalla tarvitsemasi tavarat. Meillä kissa valvoo pakkaamisen etenemistä, tuloksekkaasti.

Pitkille lennoille (juna-, bussi- tai automatkoille) minä en lähde ilman näitä:

  • Kostuttavat silmätipat, joita silmät janoavat, etenkin jos koneessa ei saa nukutuksi kunnolla.
  • Kosteuttava ja virkistävä suihkutettava kasvovesi – kaunistavaa herkkua iholle.
  • Huulirasva, ehdoton matkakumppani.
  • Lukutoukka tarvitsee kirjan koneeseen & lomalle. Mies ottaa modernisti lukulaitteen.
  • Pastillit, jos et halua harjailla hampaita lentokoneen vessassa.
  • Pro korvatulpat, koska koneessa jaettavat ovat tunnetusti huonolaatuisia & tehottomia.
  • Laadukas pashmina, peittoaa koneen huovat ja siihen on lämmin kääriytyä. Korvaa myös villatakin matkalla, joten ihan must!
  • Pieni käsidesi, ennen kuin aterioit, eikä ole mahdollista pestä käsiäsi, tämä tuote päästää pälkähästä. En kuitenkaan suosittele jatkuvaa läträämistä desillä, ihan jo siksikin, että tuote kuivattaa kätösiä.
  • Käsivoide, lotrasit desillä tai et, kädet alkavat takuuvarmasti hilseillä lentokoneen kuivassa ilmassa.
  • Nenäliinapakkaus – no naisillahan on yleensä aina pakkaus käsilaukussa. Toimii myös lentokoneen survival ”eloonjäämis” – kokoonpanossa. Reissussa käy usein niin, että ravintolan tai vaikkapa museon toiletista on paperi päässyt loppumaan…Oma pakkaus pelastaa myös silloin.

Toiset vannovat myös kosteusvoiteen nimeen ja toki itsekin laastin sitä runsaasti ennen matkalle lähtöä. En kuitenkaan halua hypistellä kasvojani koneessa, joten kosteuttava suihke riittää minulle lennon aikana. Mikäli olen menossa yölennolle, matkustan meikittä. Herääminen on huonosti nukutun yön jälkeen hitusen mukavampaa, kun ripsivärit eivät ole pitkin silmänympäryksiä.

Jos ihmettelit, mikä tuo kuvan ruskea pussukka on, niin minäpä kerron. Pussukka on käsilaukun ”sisälmys” nimeltään Tintamar. Käsilaukun vaihto ei tuota ongelmia, kun kaikki tavarat ovat Tintamarin lokeroissa ja vieläpä aika hyvässä järjestyksessä. Eli ”sisälmys” vaan uuteen kassiin ja kaikki tarvittava seuraa kätevästi mukana.

Onko sinulla hyväksi havaitsemiasi vinkkejä kauniiseen ja vaivattomaan matkaamiseen? Laita ihmeessä jakoon, sillä matkantekoa helpottavia vinkkejä ei ainakaan meillä naisilla ole koskaan liikaa.

Kauniita kesäpäiviä toivotellen, missä ikinä niitä vietätkin.

 

 

 

Kommentit: 2

Lue kommentit

  1. Nina kirjoitti 328 päivää sitten Vastaa

    Hei! Kiitti hyvistä vinkeistä, Tintamari-tulee täälläkin käyttöön asap… Minulla on erikseen matkavaatteita, eli muutama ajaton hyvin kevyt ja pieneen tilaan menevä ja/tai monella taskulla varustettu vaate. En ole ehkä kaikkein muodikkain, mutta se toimii! :)

    • Jaana kirjoitti 328 päivää sitten Vastaa

      Tervehdys! Loistava idea hankkia erikseen muutamia nimenomaan matkailuun sopivia vaatteita. Aion ottaa samantien vinkistä vaarin ja katsastella matkalaukkuun keveitä, siliäviä vaatteita sillä silmällä! Kiitos kun laitoit vinkin jakoon :)