Harjoitin hyväntekeväisyyyttä ja syytän lehdistöä pahasta mielestä
elokuu 27, 2010
Mene kalaan!
Helsingin kesässä on mahdollisuus moneen – esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Kokemus on yksinomaan suosikkipojanpoikani (=toistaiseksi aino) ansiota. Sain nimittäin pariksi päiväksi lasten vahdin mieluisa pestin.
Kolmevuotias ei ole kovin haasteellinen vieras – kunhan hänelle järjestää vain unen keskeyttävää toimintaa. Toisena vierailupäivänä olimme jo Eläintarha-kunnossa. Elämys oli oikeastaan varattu kummeille, mutta hätä ei lue lakia.
Siis metrolla keskustaan. Se on pojalle kestävä ihastuksen aihe: yllätyksiä täynnä, sellaisia kuin huuliharpun soittajia ja hatun tarjoajia. Seuraava tilaisuus filantropiaan tarjoutui Kaisaniemen metron ulostulotunnelissa. Se jäi hyödyntämättä. En pidä hanurinsoitosta.
Sokos Hotelli Helsingin nurkalla palestiinalaisäidin pikku tytär olisi niin halunnut hampurilaisen, mutta äidin rahat olivat tiukassa. Sydänhän siinä mummilta heltyi. Kassalla kävi ilmi, että aterioita tarvittiinkin kuusi ja raha yösijaankin olisi tervetullut. En jäänyt odottamaan loppuseurueen kiitoksen osoituksia, vaan maksoin laskun ja poistuin paikalta.
Kauppatorilla ostimme jätskit. Viittoilin omallani ja kops. Lokkihan se siinä. Pari siiven lehahdusta ja suklaaunelman suklaarouheet pyörivät kivipiirassa.
Nälkäisten joukko odotti myös Korkeasaaressa – ampiaiset.
Hyväntekijällä on hyvä mieli, sanotaan. Miksi minulla ei ole? Lehdistön vika, väitän. Ruokkimalla pari nälkäistä (vaikkakin roskaruoalla) houkuttelen lisää kerjäläisiä Suomeen. Pitämällä varomattomasti ruokaa Kauppatorilla opetan lokit entistä röyhkeämmiksi. Ampiaisparvet eivät sentään ole minun syyni. Niistä voi syyttää säätä.
