Katso mitä ostin

Arkisto syyskuu, 2010

 

Ottaisin tämän, mutta vähän pitemmällä jakulla, kiitos! Rilsin syksyn jakkupuvussa on mukavasti klassisia piirteitä, jotka sopivat erityisesti pienihartiaiselle.

Maailmassa on joukko väitteitä, joita en suostu todeksi hyväksymään. Vaikkapa se, että naiset rakastavat shoppaamista. Eivät rakasta. Rakastamme omistamista. Omistamiseen tarvitaan ostamista, mutta siitä  haluamme selvitä mahdollisimman vaivattomasti.

Vai keskittekö jotain muita syitä brandeille ja kauppakeskuksille?  Brandi syntyy, kun tuotteella on selkeät lupaukset. Se kertoo minulle: tuo tuote täyttää tarpeeni. Säästän vaivaa ostamalla sen. Ostoskeskus taas säästää askelia keräämällä ostettavat yhteen paikkaan.

Saattaa tietysti olla niitäkin, jotka ostavat metsästämisen ilosta, mutta minä en kuulu niihin. Siispä on aika jokasyksyiselle tarvitsen takin, mekon, farkut, muutaman puseron ja miksei taaskaan ole minulle sopivia vaatteita -valitukselleni.

Näistä yhteishyva.fi -sivujen jutuista ammennan uskoa vaateostoksia varten. Niistä on varmasti hyötyä sinullekin.

Naisten pukeutumisen syystrendit 2010

 Farkut vartalon mukaan

Housupuku vartalon mukaan 

Laukut ja korut vartalon mukaan

Takki vartalon mukaan

Housun pituus vartalon mukaan