Jouluna saa pitää esillä krääsää mielinmäärin. Ihanaa!

Rakastan joulua. En tiedä, mikä siinä on parasta. Täysin turha kiire ja pieni ahdistus ennen joulua? Ylensyönti? Lahjat? Rauhoittuminen hälinän jälkeen ja laskeutuminen uudenvuoden juhlinnan kautta kevättalveen?

Koko paketti vain on niin tarpeellinen talven katkaisu.

Tänä vuonna vietimme joulua epätavallisen perusteellisesti. Pojan appivanhemmat kutsuivat koko porukan Vääksyyn: siskot, tädit, poikaystävät ja karvaa tippuvan koiran. 11 hengen reissun mahdollisti paikallinen majatalo. Vatsa tyytyväisenä maata viistäen ajoimme tapanina kotiin. Kiitos vain Anja ja Repe!

Uskomme lahjoihin, joten pino kuusen alla oli valtaisa. Kun saa, oppii myös antamaan. Ja antaminen taas opettaa miettimään, mikä toista ilahduttaisi. Hyvä joulu on empatian oppitunti.

Koska raha on rajallinen luonnonvara, ostamme pääosin järkeviä lahjoja. Suvun nuorin saa kehittäviä leluja, opiskelijat saavat harrastustarvikkeita tai taloustavaroita – yksi kerää Koko-sarjaa, toinen Hackmannin Toolseja, kolmas kaipaa matka-avustusta laskelttelureissuun. Joulu auttaa toteuttamaan unelmia.

Ne joilla on jo kaikkea, saavat itse tehtyä saippuaa tai itse ommeltuja tossuja niiltä, joilla ei ole – tai lahjoituksen tuossa vieressä blogia pitävän ja Ecuadorissa katulasten koulussa vapaaehtoistyötä tekevän Saran lahjoitustilille.

Miten joku viitsii riidellä jouluna? En ymmärrä!

Oletteko yhtään huomanneet, että olen ollut muutaman viikon poissa? Lomalla olin. Ajattelin kyllä pitää blogia yllä, mutta kuinka ollakaan – ensimmäisellä viikolla ei ollut nettiä käytössä, toisella se ei enää tuntunut tarpeelliselta. En olisi kyllä uskonut, toden sanoakseni.

Reissulla tein yhden kaikkien aikojen parhaista ostoksistani. Ostin Rooman kartan. Roomahan on varsinainen elämyspuisto, ja miellyttävä sellainen ainakin näin lokakuussa, kun lämpötila on kohtuullinen ja turistien määrä siedettävä.

Siitä, että nähtävää ei ole vieläkin enemmän, saamme kiittää katolista kirkkoa. Ilman 1500-luvun paaveja antiikin rakennuksista olisi huomattavasti useampi vielä pystyssä. Huolimatta ajan kulttuurivaikuttajien marmatuksesta temppeleistä ja palatseista revittiin rakennusmateriaalia uusiin temppeleihin ja palatseihin.

Mikään halpa paikka Rooma ei ole, ainakin jos tahtoo asua rautatieaseman tunnelissa ja erehtyy ravintoloihin iltayön tunteina, eikä ruoka normaalikuppiloissa ole varsinainen elämys. Elämystä sen sijaan on kaduilla kävely. Joka korttelissa on jokin “katsoppas tuota” juttu. Pari päivää kylässä olevalle käy kuin sadun eukolle – kyllä minä tuon jaksan ja vielä tuon. Ja sitten on jalat kaalinpäinä. Onneksi tällä iällä voi rauhassa jättää yöelämän väliin.

Rooman tuliaiset jäivät vähiin ajan puutteen vuoksi. Lähikaupasta ostin kastanjoita. Ne muuten käyttäytyvät kuumennettaessa samoin popcornit, paitsi että paukahduksessa on voimaa melkoisesti enemmän.

Nuorin tytär sai origame-paperia ja vanhempi Alessin kruunukorkin avaajan. Ostopaikka oli kauko-idän turisteille suunnattu taxfree-myymälä. Ostokseni kyllä edellyttivät annoksen henkistä kanttia japanilaisten haukahdellessa hurmioituneina Prada, Furla ja Cucci-hyllyjen ääressä kuin ajokoirat jänismetsässä. Mutta kanttiahan suomalaisilla ei ulkomailla puutu.

Poissaolessani olivat lehden kellastuneet ja talouslama vallannut median. Kannatti silti lähtieä.

Vihanneksista hurmaavimpia on munakoiso, tuo aika lailla pässin kivespussia muistuttava hedelmä. Se kutsuu jo tumman violetilla värillään. Kuoseja on kyllä muitakin, muun muassa valkoinen ja raidallinen.

Ensimmäisen kerran tutustuin aubergiiniin kreikkalaisessa moussakassa, jota myös musakaksi sanotaan. Siinä munakoiso saa kaverikseen jauhelihamössöä ja valkokastiketta. Noina päivinä tämä koisokasveihin kuuluva perunan ja tomaatin sukulainen ei ollut rantautunut niin laajasti suomalaisiin kauppoihin kuin nykyisin. Ainakin pääkaupunkiseudulta munakoisoa saa lähes kaupasta kuin kaupasta.

Varsinaisesti jäin tämän mökkylän koukkuun japanilaisessa ravintolassa, jossa siitä oli haudutettu jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa. Olen yrittänyt jäljitellä reseptiä, mutta jotain aina jää puuttumaan – ehkäpä edesmenneen aviomiehen seura. Ruokalaji taisi olla osa 20-vuotishääpäivän illallista.

Sen sijaan grillaamalla, pannulla paistamalla, padassa hauduttamalla ja uunissa gratinoimalla olen saanut levitettyä tämän itämaan tuliaisen ilosanomaa. Helppokin tämä kasvis on. Paistettu munakoiso, haudutettu sipuli ja hyvä leipä muodostavat jo kokonaisen aterian.

Raakana munakoison hedelmäliha on mautonta ja jopa pahaa, joten se kannattaa hauduttaa kypsäksi. Munakoiso rakastaa erityisesti valkosipulia ja timjamia. Chilillä hentoon makuun saa potkua, jos valkosipulissa ei sitä riittävästi ole.

Aikoinaan neuvottiin seisottamaan munakoisoviipaleita suolahunnussa, jotta kitkerä maku heikentyisi. Ahkerien ksavinjalostajien ansiosta kitkeriä munakoisoja ei enää juuri tapaa.

Munakoiso ei muuten pidä kylmästä. Säilytä se jääkaapissa ehdottomasti vihannesosastossa, tai mieluummin keittiön pöydällä. Se kestää huomattavasti paremmin pari päivää liian lämpimässä kuin liian kylmässä.

Kotimaiset kasvikset munakoisosta

Munakoison ravintoarvo (www.fineli.fi)

Hae reseptejä Ruokamaailmasta

Esimerkiksi Polalla on valikoimissa hyviä perushousupukuja

Kaapissani roikkuu uusi musta housupuku. Edellisen, näinä päivinä viisi vuotta täyttävän mustani housut hiipuivat pois ja jatkavat elämäänsä jonain, miksi lumput muuttuvat, kun mattoja ei enää kudota itse. Öljynimeytyskankaana?

Musta housupuku on “kypsän” naisen must, kätevä yleisvaate. Kun laitan sen päälleni töihin, olen tehokkaan tyylikäs. Kun puen sen alle paljettitopin ja sujautan jalkaan piikkarit, olen villi yökerhoperhonen (Pirjo, ei saa nauraa!). Pitsishaali, silkkipusero ja nirunarukengät muuttavat mustan hienoonkin tilaisuuteen sopivaksi iltapuvuksi. Häistäkin selviää mustassa, kun pukee sen ylle keveän iloisen ja riittävän peittävän huivin. Pikkumusta jää monipuolisuudessa peninkulman jälkeen.

Tällä kertaa perussyy hankinnalle olivat hautajaiset. Tuoni korjasi vanhan setäni, joka selvisi sodasta, kun oman kylän miehet eivät kaveria jättäneet, vaikka henkiin jääminen oli enemmän toivon kuin uskon asia. Sittemmin setä eli sopusointuisen avioliiton, jonka aikana hän muisti sekä kahden kesken että julkisesti kiittää ja ylistää vaimoaan, sai kolme maailmassa mainiosti selvinnyttä lasta ja pisti tyhjästä pystyyn rakennusliikkeen, joka kesti niin lamat kuin nousukaudetkin – ja tunnettiin suvussa miehenä, joka ei kätkenyt kynttiläänsä vakan alle.

En käy hautajaisissa, ellei ole pakko. Ne ovat pääsääntöisesti tylsiä tilaisuuksia, joissa pappi pääsee purkamaan vahingoniloaan ja vainaja on sivuosassa ja valitettavan usein ansiostaan. Tätä kutsua en kuitenkaan hevin olisi jättänyt noudattamatta. Liki 9-kymppisen kuolema herättää haikeutta, mutta harvoin viiltävää luopumisen tuskaa, joten tilaisuuteen voi mennä kertomaan ja kuulemaan anekdootteja, joita sedästä riitti, ja vaihtamaan kuulumisia sukulaisten kanssa.

Voitaisiinhan sitä tavata mukavimmissakin merkeissä, todettiin. Totta. Mustani on valmis.

Yhteishyva.fi -sivuilla virikkeitä housupuvun ilmeen vaihtoon

Housupuvun kaksi ilmettä

Ohjeita housujen valintaan

Ostin kokeeksi appelsiineja – varmuuden vuoksi vain kaksi kappaletta. Jos olisivat huonoja, ei tappio olisi suuri.

Appelsiinit ovat nimittäin olleet viime vuosina suututtavan epävarma ostos. Käytännössä useimmiten ne ovat sisältä tikkuisia ja maultaan mitäänsanomattomia, vaikka ulkonäkö olisikin mainio.

Jos joku syö tätä hurmaavalta tuoksuvaa, paljon C-vitamiinia sisältävää ja virkistävää hedelmää, huomaan heti kysyväni “onko hyvä”, “mistä ostit”. Viimeksi sain ensimmäiseen kysymykseen myöntävän vastauksen pari vuotta sitten.

Onko teillä vastaavia kokemuksia? Vai olenko erityisen tumpelo appelsiinin ostaja? Vai onko kysymys huonosta onnesta?

Muistikuvani mukaan appelsiini oli aikoinaan paitsi mehukas myös helppo kuoria. Kun teit viillot kuoren pintaan pitkittäin, sait syntymään kuorikukan, jonka keskellä pullotti mehevä pallo, josta viipaleet irtosivat vaivatta. Tosin appelsiineja silloin syötiin lähinnä talvella. Nyt ostaja kuvittelee saavansa saman makunautinnon ympäri vuoden. Kyllähän niitä kypsyy lähes kaikkina vuodenaikoina myös Euroopassa, mutta pääsato ajoittuu joulun molemmin puolin.

Tiukassa taistossa sitkeää kuorta vastaan olen ottanut avuksi terävän hedelmäveitsen. Leikkaan pestyn hedelmän kuorineen veneiksi ja sivallan hedelmälihan viipaleista valkeaa kuorenosaa pitkin.

Yllätys yllätys – tällä kertaa appelsiinit olivat juuri sellaisia kuin pitikin. Osuisikohan kohdalle toisenkin kerran..

Kiinnostuitko tietämään lisää:
Ruokamaailma.fi kertoo käytännön tietoa appelsiinista
http://www.yhteishyva.fi/ruokamaailma/vihjeet_ja_oppaat/raakaaineet/hedelmat/fi_FI/appelsiini/

Jos haluat tietää vieläkin enemmän, vieraile Wikipediassa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Appelsiini

Elintarvikkeiden ravintoarvot kertoo Elintarvikevirasto
www.fineli.fi

Ostin silitysraudan. Mainosmiehiä en pääse ostoksestani syyttämään, vaan jouduin tekemään ostopäätöksen ihan itse, vuonna -83 hankitun rautani innoittamana.

Oletteko huomanneet, miten vähän silitysrautoja mainostetaan? Prisman ilmoituksetkin ovat pullollaan televisioita, kahvinkeittimiä, jääkaappeja, kameroita, kihartimia ja pölynimureita, mutta silitysrauta pääsee joukkoon aniharvoin.

En ymmärrä miksi. Menevätkö silitysraudat muutenkin kaupaksi? Onko silitysrauta niin tylsä esine, että se vesittää mielenkiintoisempien tuotteiden vetovoiman? Vai liittyykö silitysrautaan jotain sellaisia freudilaisia merkityksiä, jotka ovat jääneet minulta huomaamatta? Onko kuuma pinta toista pintaa hivelemässä liian voimakas mielikuva perhelehtiin? Viitsisikö joku selvittää?

Onneksi on netti. Valmistajien sivuilta paljastuu silitysrautojen mainoksien salaama maailma. Niitähän on joka lähtöön! Väri- ja muotovalikoima on lähes rajaton: on mustaa, vaaleanpunaista, azurin sinistä, vihreää. Ja entäs ne ominaisuudet! Ionisoiva höyrysuihke tunkee höyryn entistä syvemmälle kankaan kudoksiin! Viisaimmat osaavat varoittaa, että kohta palaa! Tehohöyrysuihke rykäisee jopa puolitoista desiä vettä minuutissa! Ja raudan voi rauhassa unohtaa päälle. Se katkaisee virran ihan itse!

Nyt meillä tuhisee Philips Azur Ionic. Ostokriteeriksi kiteytyi höyryntuotto, lupaus pohjan liukuvuudesta ja pitkä johto. Jotain vaikutti sekin, että se sijaitsi Viikin Prismassa sellaisella hyllyllä, johon yletyin.

Katso myös: Silitysraudan ostajan opas Yhteishyva.fi -sivuilla

valmistajien linkkejä:

www.philips.fi

www.tefal.fi

www.bosch-kodinkoneet.com/