Hellapoliisi

 

Tämän kesän viilein juttu on itse valmistettu jäätelö! Kesäjuhliikin sopiva rahkajäätelö on hieman normaalia jäätelöä kiitollisempi tarjottava, sillä se ei sula auringonpaisteessakaan ensimmäisten minuuttien aikana. Voit halutessasi korvata ananaksen myös muilla hedelmillä, marjoilla tai vaikkapa karamellirouheilla!

Ananas-rahkajäätelö
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, vispikermaa tai kuohukermaa
200 g vaniljarahkaa tai maitorahkaa
2 prk ananasmurskaa hyvin valutettuna
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
¾ dl glukoosisiirappia tai sokeria

Vaahdota vaniljakastike tai kerma.
Vatkaa joukkoon vaniljarahka tai maitorahka.
Lisää hyvin valutettu ananasmurska.
Mausta vaniljasokerilla.

Vaahdota munat ja siirappi tai sokeri.
Yhdistä vaahdot ja tarkista maku.
Lisämausta tarvittaessa.

Laita seos pakastimeen suojattuna yön yli.
Pyöritä palloiksi ja nauti ananaspalojen kanssa.

Kevään juhlat lähestyvät ja tarjoiluideoille alkaa olla kysyntää.
Kun vieraiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa, on kätevä valmistaa pieniä suolaisia suupaloja, joita voi tarpeen mukaan käydä keittiön puolella täyttämässä lisää.
Voit valmistaa pursotettavaa täytettä valmiiksi ja säilyttää pursotinpussissa.
Valmista erilaisia täytteitä vaihtamalla tuorejuuston makua toiseen ja silppuamalla täytteeseen erilaisia tuoreita yrttejä. Käytä makua antavana aineksena myös savustettuja kaloja, tonnikalaa, kinkkua, savustettua poroa tai vaikka kanaa.

Parmankinkku-ruisnapit
noin 20 kpl

20 kpl pieniä rapeita ruisnappeja (voit käyttää myös pehmeämpiä ruisnappeja)

200 g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa tai muuta maustettua tuorejuustoa
1 pieni punasipuli silputtuna
kourallinen rucolaa silputtuna
mustapippuria myllystä

Pinnalle:
muutama viipale Parmankinkkua
mustapippuria myllystä
rucolaa vadille

Lado ruisnapit tarjoiluvadille.
Tyhjennä tuorejuusto kulhoon ja silppua joukkoon punasipuli ja rucolaa.
Rouhi joukkoon mustapippuria myllystä.
Sekoita tasaiseksi.

Laita pursotinpussiin suuriaukkoinen tylla, eli pursotinterä. Lusikoi täyte pussiin. Pursota täyte ruisnapeille ja ota Parmankinkusta pieniä paloja ja kääri ne ruusukkeiksi.
Koristele suupalat Parmankinkulla ja rouhi pinnalle vielä mustapippuria.
Koristele tarjoiluvati rucolalla.

Nauti!

 

Muistan lapsuudestani sen, että kun jotain pientä iltapalaa tai välipalaa piti saada helposti, meillä valmistettiin silloin pannukakkua. Pannarin kanssa maistui erityisesti itse tehty omenasose tai pakastimesta sulatetut mansikat.

Nykyisin saatan valmistaa omille lapsilleni tavallisen pannukakun tilalle myös suolaisilla täytteillä pizzan tapaan valmistettua pannukakkua. Siihen voi kätkeä jämät jääkaapista ja tyhjentää pussinpohjat juustoraasteista. Tämä pannari on kuitenkin kookosmaidosta valmistettu makean nälkään ja se on kiva tarjottava myös vaikkapa yllärivieraille!

Taikinaa hieman tuunaamalla voit valmistaa hieman eksoottisemmankin tarjottavan. Keitä seuraksi pirteä mango-limettihillo. Voit lusikoida joukkoon myös passiohedelmää.

Kookospannukakku ja mango-limettihillo

uunipellillinen
4 dl vettä
1 prk (n. 4 dl) kookosmaitoa
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria tai puolikkaan vaniljatangon siemenet
1/2 dl rypsiöljyä
ripaus kanelia

Mango-limettihillo

500 g pakastettuja mangokuutioita
1/2 pkt (noin 150 g) hillo-marmeladisokeria
rouhittua vaniljatankoa myllystä tai 1/4 vaniljatangon siemenet
1/2 limen kuoriraaste

Lisäksi:
vaahdotettua vaniljakastiketta

Aloita valmistamalla hillo.
Laita pakastetut mangokuutiot kattilaan ja kaada joukkoon hillo-marmeladisokeri.
Rouhi joukkoon vaniljatankoa tai kaavi hieman vaniljatangon siemeniä.
Raasta joukkoon hyvin pestyn limetin kuorta.
Kuumenna kiehumispisteeseen ja anna kiehua noin kaksi minuuttia.
Jäähdytä ja anna jähmettyä hetki jääkaapissa.

Sekoita vesi, kookosmaito, munat ja vehnäjauhot keskenään.
Lisää suola, sokeri, vaniljasokeri tai vaniljatangosta kaavitut siemenet, rypsiöljy ja ripaus kanelia.
Sekoita ainekset tasaiseksi ja anna turvota mielellään puoli tuntia.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia, tai kunnes pannukakku tuntuu kiinteältä.

Tarjoa pannukakku mangohillon ja vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.

 

lampimat_tomaatti-mozzarellarieskat_web_D4S4811-Edit_09_04_13

Pikkusuolaisen nälkään iltapalaksi tai illanistujaisissa voit tarjota herkullisia lämpimiä rieskoja, joiden täyteaineksia voit vaihdella oman makusi mukaan lähes rajattomasti.

Ruokaisammat ja täyttävämmät rieskapizzat voit valmistaa samaan tapaan, mutta käytä silloin isompia rieskoja ja kuorruta pinta juustoraasteella.

Lämpimät tomaatti-mozzarellarieskat
6 kpl

6 perunarieskaa
3 rkl tapenadetahnaa tai pestokastiketta
2-3 tomaattia viipaleina
6 oksaa tuoretta basilikaa
mustapippuria myllystä
175 g Apetina mozzarella da cucina juustoa tai muuta mozzarellajuustoa ohuina viipaleina
rucolaa

Laita perunarieskat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Voitele tapenadetahnalla tai pestokastikkeella.
Viipaloi pinnalle tomaatit.
Laita tomaattien päälle runsaat oksat basilikaa. Rouhi päälle mustapippuria.
Aseta päällimmäiseksi mozzarella-juustoviipaleet ja kuumenna grillivastuksella 250 asteisessa uunissa, kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä.
Ripottele pinnalle rucolaa koristeeksi.

Nauti sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Kevään juhlat lähestyvät, joista pääsiäinen ensimmäisenä. Valmista helppotekoiset suklaatikkarit tuorejuustosta ja sulatetusta suklaasta. Mangotuorejuusto on uusi kausituote, jonka voit myöhemmin korvata jollain muulla makeutetulla tuorejuustolla, kuten appelsiinituorejuustolla, tai käyttää sen tilalla maustamatonta tuorejuustoa. Seokseen voit lisätä sitruskuoriraastetta, karamellirouheita, keksirouheita ja leivontamausteita, kuten kanelia, vaniljaa tai vaikka ripauksen kardemummaa. Seosta voit maustaa myös elintarvikearomeilla.

Mango-kookostikkarit
20-30 kappaletta

200 g mangotuorejuustoa ( tai muuta maustettua makeutettua tuorejuustoa)
200 g tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria tai hieman rouhittua vaniljatankoa myllystä

Lisäksi:
20-30 jäätelö- tai tikkaritikkua
50 g kookoshiutaleita
1 rkl vettä + ripaus keltaista elintarvikeväriä tai muun väristä elintarvikeväriä

Notkista mangotuorejuusto sähkövatkaimella kulhossa.
Paloittele tumma suklaa lautaselle ja sulata mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä välillä sekoitellen,
kunnes suklaa on sulanut.
Vatkaa sulatettu suklaa tuorejuuston joukkoon.
Mausta vaniljalla.
Laita seos jääkaappiin muutamaksi tunniksi jähmettymään.

Pyöritä tasakokoisiksi palloiksi.
Laita kookoshiutaleet kulhoon ja liuota elintarvikeväri vesitilkkaan.
Lisää neste kookoshiutaleiden joukkoon ja sekoita, kunnes kookoshiutaleet ovat värjäytyneet.
Pyöritä suklaapallot kookoshiutaleissa ja nosta halutessasi hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.

Tökkää palleroihin jäätelö- tai tikkaritikut.
Voit käyttää myös varrastikkuja.
Säilytä tikkarit jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.

Voit tarjota pallerot myös sellaisenaan tai laittaa pieniin karamellivuokiin.

Raikkaat smoothiet ovat tulleet tutuiksi ja suosituiksi viime vuosina kotikeittiöissä. Ne sopivat aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi tai vaikkapa kesäisen päivän janon sammuttajaksi.  Kokeile rohkeasti erilaisia juomasekoituksia. Laita tehosekoittimeen ihania marjoja, hedelmiä, tuoreita yrttejä, ripaus leivontamausteita ja jatka jogurtilla, rahkalla, piimällä, mehulla, limulla tai kivennäisvedellä.

Voit maustaa juomia myös erilaisilla siirapeilla, sokereilla ja hunajalla. Joukkoon voit laittaa myös pellavansiemenrouhetta tai vaikkapa leseitä.

Perjantaina vietetään Naistenpäivää! Nyt on hyvä syy nauttia ihanan raikkaasta juomasta vaikka ystävien kesken.
Ja miehethän voivat yllättää oman rakkaansa helppotekoisella juomalla!

Kookoksinen mansikka-minttusmoothie
4 annosta

500 g kohmeisia pakastemansikoita
yhden limen puristettu mehu
1 tl vaniljasokeria tai rouhittua vaniljatankoa myllystä
2 rkl kookoskermaa
200 g vaniljarahkaa
3 dl sitruunalimua tai kivennäisvettä
½ dl sokeria tai hunajaa
muutama oksa vahvaa minttua tai basilikaa

Laseihin:
vahvaa minttua oksina
8-12 jääpalaa

Laita ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä kuohkeaksi juomaksi.
Tarkista maku.
Laita kuhunkin juomalasiin mintun oksa.
Jaa juoma laseihin ja lisää muutama jääpala.
Tarjoa!

Itse leivottu leipä on ihana herkku monessa eri tilanteessa.
Laita taikinaan aavistus kuivattuja yrttejä ja korvaa osa vehnäjauhoista leseillä, rouheilla tai muilla jauhoilla. Lisää taikinaan juustoraastetta, maustettuja öljyjä, pestokastiketta, mausteita, juuresraasteita, juustoraastetta tai vaikkapa kinkkusuikaleita. Pienillä muutoksilla saat leipään aina uutta makua.
Paista leipä kakkuvuoassa, leipävuoassa tai vaikkapa uunin kestävässä kukkaruukussa.

Kuvan leipä on paistettu keraamisessa kakkuvuoassa. Metallinen paistovuoka antaa pintaan enemmän väriä.

Rakuunainen vuokaleipä
1 kpl

5 dl vettä tai maitoa
1 tl kuivattua rakuunaa
1 dl oliiviöljyä (kokeile myös maustettuja öljyjä, esimerkiksi sitruunanmakuista)
1 ½ tl yrttisuolaa
1 dl paahdettuja siemeniä (kurpitsansiemeniä tms)
2 dl vehnäleseitä
8 dl vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Mikäli käytät kuivahiivaa, neste saa olla +42 asteista.
Jos käytössäsi on tuorehiivaa, liuota se hieman lämpimän nesteen joukkoon.
Lisää suola, rakuuna, oliiviöljy, yrttisuola, paahdetut siemenet ja keskenään sekoitetut vehnäleseet, vehnäjauhot ja kuivahiiva.
Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
Vaivaa taikinasta ilmakuplat leivinlaudalla ja laita se paistovuokaan.
Anna kohota hetki lämpimässä paikassa liinan alla.

Paista 200 asteisessa uunissa keskiritilätasolla 20-30 minuuttia, tai kunnes pinta on rapea ja saanut väriä.
Kumoa leipä ja tarjoa.

hernekeitto

Milloin viimeksi olet keittänyt hernekeittoa?
Tämä todella edullinen ruoka valmistuu lähes itsekseen.
Voit käyttää keittoon sianlapaa tai –potkaa, pekonia tai vaikkapa Parmankinkkua.
Hyvältä keitto maistuu kasvisversionakin. Lisää joukkoon porkkanaa, selleriä tai palsternakkaa.
Monien mielestä keitto kaipaa myös sinappia. Voit lisätä sitä jo valmistusvaiheessa tai vasta ruokapöydässä.

Laita herneet likoamaan edellisenä päivänä.
Herkullista laskiaista!

Hernekeitto
8 annosta

500 g kuivattuja herneitä
2 ½ l vettä
n. 350 g pekonia
1 iso sipuli
3 porkkanaa
100 g selleriä
2-3 rkl sinappia
1-1 ½ tl suolaa
(meiramia)

Huuhtele herneet ja laita ne likoamaan kylmään veteen yön yli.
Keitä herneitä liotusvedessä ja kuori pinnalle muodostuva vaahto.
Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin tunti.
Paista pekoni pannulla ja lisää joukkoon silputtu sipuli ja suikaloidut porkkanat ja selleri.
Kääntele hetki pannulla ja lisää hernekeiton joukkoon.
Mausta sinapilla ja suolalla, sekä halutessasi ripauksella meiramia.
Jatka keittämistä vielä tunti.

Nauti ruisleivän kanssa.

Vinkki! Mikäli käytät sianlapaa tai –potkaa, lisää 300-500 g lihaa herneiden joukkoon jo keittämisen
alkuvaiheessa. Poista lihasta mahdollinen luu ja paloittele liha keiton joukkoon.

Gluteenittomat mansikkapullat

Gluteeniton ruokavalio on paitsi yleistymässä, myös muotiasia.

Kotimaiset viljat saavat monen vatsan turpoamaan ja silloin voi olla hyväkin korvata tavallinen vehnäjauho gluteenittomalla jauhoseoksella. Gluteenittomat tuotteet ovat viime vuosina kehittyneet hyvään suuntaan ja gluteenitonta ruokavaliota noudattava voi herkutella monesti siinä missä kuka tahansa. Ainakin jos viitsii touhuta keittiössä itse.

Gluteenittomat pullat valmistuvat vehnäjauhoilla leivottuja pullia nopeammin, sillä taikina leivotaan pulliksi ja kohotetaan vain kerran.

Gluteenittomat mansikkapullat
10 isoa pullaa

5 dl maitoa
25 g tuoretta hiivaa
2 tl psylliumia
1 ½ dl ruokosokeria
2 rkl kardemummaa
7-8 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl voisulaa

Voiteluun:

1 muna

Kuorrute:

n. 3 dl mansikanmakuista tomusokeria
tilkka vettä (laita vähän kerrallaan)
värikkäitä nonparelleja

Lisäksi:

10 isoa muffinivuokaa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
Liuota joukkoon hiiva. Lisää psyllium ja anna turvota noin kymmenen minuuttia.
Lisää ruokosokeri, kardemumma ja gluteeniton jauhoseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Vaivaa joukkoon voisula.

Leivo taikina pötköksi gluteenitonta jauhoseosta apuna käyttäen ja jaa kymmeneen tasakokoiseen palaan. Painele pyöreiksi pikkupulliksi isoihin muffinivuokiin.
Kohota noin 30 minuuttia lämpimässä paikassa.
Voitele munalla ja paista 200-225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Sekoita mansikanmakuinen tomusokeri ja vettä vähän kerrallaan, kunnes saat sakean tahnan.
Valuta tahna lämpimien pullien pinnalle.
Ripottele päälle värikkäitä nonparelleja.

Tarjoa mielellään heti!

Vinkki! Pakasta osa pullista ilman kuorrutusta myöhempää käyttöä varten!

 

Halvalla ja marengilla höystetty marjarahka

Perinteisestä ja helposti valmistuvasta marjarahkasta saa myös juhlavan version pienellä maustamisella.
Hyvin pestystä appelsiinista raastettu kuori antaa raikkaan maun. Halva ja rapea marenki viimeistelee herkun juhlavaksi.
Halvaa löydät tavallisista marketeista kylmäkaapista.
Halva on seesaminsiemenistä valmistettua tiivistä ja murenevaa ja sitä löytyy myös erimakuisina.

Halvalla ja marengilla höystetty marjarahka
6 annosta

2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai vispikermaa
500 g maitorahkaa
300 g marjasekoitusta
noin 1 dl juoksevaa hunajaa tai ruokosokerisiirappia
2 tl vaniljasokeria tai rouhittua vaniljatankoa maun mukaan
25 g halvaa murustettuna (tavallista tai appelsiininmakuista)
yhden appelsiinin kuoriraaste
yhden appelsiinin puristettu mehu
noin 10 marenkia

Pinnalle:
halvaa
murustettua marenkia
appelsiinin kuoriraastetta

Vaahdota vaniljakastike tai vispikerma.
Vatkaa joukkoon maitorahka, kohmeiset tai sulaneet marjat, hunaja ja vaniljasokeri.
Raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori ja säästä osa koristeeksi. Purista joukkoon appelsiinin mehu.
Murusta joukkoon marenkia ja halvaa ja säästä hieman koristeeksi.
Tarkista maku.

Jaa annoskulhoihin ja koristele halvalla, marengilla ja appelsiinin kuoriraasteella.
Nauti!