Älä pelkää Pietaria

Skandinaavista kävelyä

Mitä kutsutaan skandinaaviseksi kävelyksi, opetetaan kursseilla varsin yksityiskohtaisesti? Joissakin paikoissa jopa vuokrataan varusteita? Sehän on sauvakävelyä. Moni on varmasti kuullut ilmiöstä aiemminkin mutta kevään tullen se saa minut usein hymyilemään.

Vielä muutama vuosi takaperin pietarilaiset ystäväni naureskelivat suomalaisten tavalle kävellä hiihtosauvat kädessä pitkin puistoja. Hulluja nuo suomalaiset, paikalliset tuntuivat ajattelevan, ja kiersivät kaukaa. Hypetys alkoi kuitenkin melko pian sen jälkeen, ja nyt monet vannovat terveyttävän ja kuntoa kohottavan “skandinaavisen kävelyn” nimiin.Viime vuonna Pietarissa järjestettiin jo ensimmäinen sauvakävelypäivä, jonka tavoitteena oli tutustuttaa ihmisiä lajin pariin.

Oheinen kuva on lainattu venäläiseltä Nordic Walking -verkkosivuilta. Myös Wikipedia tarjoaa venäjänkielisillä sivuillaan laajat määrät tietoa siitä, kuinka terveellistä laji on, kuinka sitä harrastetaan ja miten lajin voi aloittaa.

Sauvakävelyn suosion kasvu kuvastaa ilmiönä hyvin venäläisten tapaa innostua asioista kuin asioista. Eikä suomalaisia enää pidetä edes täysin hulluina, vaan oikeastaan innovatiivisina ja luovina. Tosin eivät kaikki venäläiset kyllä ole ymmärtäneet, mitä järkeä on harppoa pitkin katuja sauvat käsissä. Ja kieltämättä, jotain hassua siinä on näin urbaanissa ympäristössä.

Enkä nyt tarkoita, että sauvakävely olisi typerää. Kyllä sauvakävely mielestäni istuu oikein hyvin suomalaiseen vihreään maisemaan, mutta jokin siinä tökkii, kun Pietarin mukulaisilla kaduilla sauvat viuhtovat korkokenkien ja käsilaukkujen seassa. Harrastuksen terveysvaikutuksia ei kuitenkaan voi kiistää, joten täytynee vain olla ylpeä pohjoismaisen lajin laajenemisesta myös itään. Sinänsä lajin suuri suosio on myös hyvin ymmärrettävää, sillä harrastaminenhan on helppoa ja halpaa – ei vaadita tilaa vieviä laitteita tai kalliita kuntosalikortteja, sauvat vain käteen ja ulos. Suomalainen ystäväni on saanut myös muutamat venäläiset ystävänsä innostumaan sauvakävelystä. Pietarin monet laajat ja vihreät puistot sopivat kävelyyn mitä mainioimmin, joten miksei myös sauvojen kanssa.

Turistina sauvoja tuskin kuitenkaan tarvitsee, kävelyä tulee kaupungissa muutoinkin. Mukavaa viikonvaihdetta ja mitä mahtavinta matkaa Pietariin!

Bookmark and Share

Kommentit

  1. Sauvoilla on uskomaton alleja pienentävä vaikutus. Maaliman ihmeitä on se, että ostoskassien raahaaminen ei muskeleita kasvata, mutta kevyiden sauvojen perässä laahaaminen kasvattaa. Eihän niillä nimittäin käytännössä paljoa mitään tehdä.

Kirjoita kommentti