Uuteen kaupunkiin matkustaessa monet haluavat tutustua tarjolla oleviin nähtävyyksiin, mahdollisiin ravintoloihin ja ajanvietemahdollisuuksiin jo hyvissä ajoin etukäteen. Siitä on hyötyä erityisesti lyhyen matkan alla, mikäli haluat nähdä mahdollisimman paljon kerralla. Silloin aikaa ei kulu paikan päällä miettimiseen ja suunnitteluun, vaan viikonlopun aikana ehtii nähdä kaiken oleellisen. Pietarista on tarjolla tietoa kasapäin, kunhan jaksaa etsiä. Kaikkea ei kuitenkaan kannata uskoa.
Ostosmahdollisuudet ovat erinomainen esimerkki siitä, miten vähän hyötyä monista matkaoppaista on Pietarissa. Useimmat, muutamaakaan vuotta vanhemmat matkaoppaat esittelevät lähinnä huippukalliita turkis- ja koruliikkeitä, jotka kuitenkin melko harvoin kiinnostavat tavallista suomalaista turistia. Mielenkiintoisempaa on löytää tavalliset,kohtuuhintaiset liikkeet, joiden tuotevalikoima poikkeaa hieman suomalaisesta.
Tuoretavaraa
Kun kyse on Pietarin kaltaisesta, äärimmäisen nopeasti kehittyneestä kaupungista, viisikin vuotta on pitkä aika. Kannattaa siis hakea matkaopas, joka on päivitetty korkeintaan pari-kolme vuotta sitten. Näin välttyy jo suljettujen paikkojen etsimiseltä, kadun nimien mystiseltä puuttumiselta ja metrolinjastolla hukkumiselta (kummallista kyllä, Pietarin metroverkostossa on tapahtunut muutoksia säännöllisesti parin vuoden välein).
Pietari-kirjoja on tehnyt ainakin Berliz, WSOY (mustareunaiset Kaupunkikirjat), Mondo sekä Tammi. Erityisesti nuorison ja nuorten aikuisten keskuudessa varsin suosittu kirja on Sankarimatkailijan Pietari. Anna Häkkisen ja Antti Kauppisen viimeksi 2008 uudistettu painos kattaa mielenkiintoisia ja käymisen arvoisia ravintoloita, hieman erilaisia nähtävyyksiä sekä hyödyllisiä selviytymisvinkkejä toisenlaisessa suurkaupungissa.
Mitä mahtuu mukaan?
Valitset sitten mukaan minkä tahansa matkaoppaan, muutama asia kannattaa tsekata. Erityisesti kielitaidottoman on helpompi liikkua matkaoppaan kanssa, jossa esimerkiksi paikkojen osoitteet on kirjoitettu sekä kyrillisin että latinalaisin kirjaimin. On nimittäin todella hankalaa sanoa vaikka taksikuskille osoitetta jos ei pysty sitä lukemaan. Ainahan kirjaa voi kuitenkin tarjota paikallisen nenän, jos ei lausuminen onnistu.
Useimmissa matkaoppaissa on valmiina karttakuvia kaupungista. Ajatus pienistä karttapaloista ripoteltuna eri kirjan osioihin on periaatteessa ihan hyvä ajatus mutta henkilökohtaisesti suosin mieluummin kokonaisia karttakuvia ja aihepiireittäin luokiteltuja kirjoja. Näin voi oikeasti valita, mitä haluaa illalla tehdä sen sijaan, että katselisi mitä kyseisestä kaupunginosasta löytyisi. Toinen syy on Pietarin valtava koko ja suuret mittakaavat. Kunnollisen kartan kanssa on helpompi liikkua, kun pystyy paremmin hahmottamaan, mihin oikeasti ollaan menossa.
Unohtui oppaat – ei hätää
Itse olen aina ollut huono kantamaan mitään oppaita mukanani, saati lukemaan niitä. Myös Pietarissa pärjää mainiosti ilmankin. Kaupungissa jaetaan useita varsin toimivia ilmaisjakelulehtiä, joista löytyy mielenkiintoisia vinkkejä. Englanninkielisinä ainakin toistaiseksi ilmestyvät St. Petersburg Times (sanomalehtipaperia, Metro-lehden kokoinen) sekä Pulse St. Petersburg (kiiltävää lehtipaperia, sama koko mutta siistityt leikatut reunat).
Venäjänkielistä materiaalia tarjoavat aiemminkin mainitut aikakauslehdet Sobaka, TimeOut sekä FreeTime myydään kioskeissa ja tarjoavat kattavasti myös verkkomateriaalia. Suomalaisille tutun Cityn oloiset lehdet tarjoavat kaikenkattavasti ilmestymisjakson vitaalin kaupunkitietouden: galleriat, taiteen, avajaiset, nähtävyydet, elokuvat, keikat, konsertit ja kapakat.
Kysymällä löytää
Kaupungissa kuin kaupungissa on hyvä arvostaa alkuasukkaiden tietovarantoja. Paikalliset tietävät yleensä parhaat, matkaoppaissa mainitsemattomat paikat ja ravintolat, joissa halvalla hinnalla saa arvokkaita elämyksiä ja kokemuksia. Hotellien respasta tai paikallisilta ystäviltä ja tuttavilta kannattaa ehdottomasti tiedustella suosituksia. Venäläiseen luonteeseen kuuluu, että ystävää autetaan joten odotettavissa voi olla pitkä lista ideoita. Tarkasta kuitenkin reilusti, millaisesta paikasta oikeasti on kyse. Venäläinen hakukone www.yandex.ru kertoo yleensä oleellisen ravintoloista tai nähtävyyksistä.
