Pietariinkin on saapunut vihdoin kesä! Aivan kuten niin monessa muussakin kaupungissa, Pietarissa lämpö saa ihmiset ulos nauttimaan auringosta ja kaupungista. Terassit avautuvat ja puistot täyttyvät pelailijoista ja hengailijoista, arkiset murheetkin tuntuvat jotenkin pienemmiltä kun ne voi hukuttaa puistojen vihreyden keskelle.
Museoiden yö
Tulevana viikonloppuna Pietarissa on tiedossa jo lähes perinteeksi muodostunut museoiden yö. Osoitteesta www.artnight.ru löytyy aiheesta lisätietoa, tosin vain venäjäksi. Kyseessä on Suomessakin joissain kaupungeissa testattu konsepti: museot ja näyttelyt ovat auki lauantaista sunnuntaiaamuun ja yhdellä 250 ruplaa (n. 7 euroa) maksavalla lipulla saa halutessaan kiertää vaikka kaikki 50 tapahtumassa mukana olevaa museota. Mukana olevat museot saa nähtäväksi kätevästi yhdelle kartalle tästä linkistä. Tapahtumaan kuuluu myös klo 23-06 liikennöivä bussikuljetus, jota voi hyödyntää museolipulla ilman lisämaksua. Kuusi eri reittiä yhdistävät eri museot keskenään. Osoitteesta artnight.ru/transport/bus-routes voi nähdä (tosin vain venäjäksi) pysäkkien nimet ja tarkemmat tiedot.
Museoiden yö on kasvanut viimeisten vuosien aikana melkoisesti. Vuonna 2008 lippu maksoi 100 ruplaa vähemmän ja mukana oli vain 20 museota. Vielä viime vuonna tapahtuman osallistujamäärät olivat niin huimia, ettei yön aikana kovin montaa museota ehtinyt jonottamiselta katsastaa, mutta tunnelma oli sitäkin miellyttävämpi. Joidenkin museoiden pihoilla soitti paikallisia musikantteja, toisaalla lapsille ja lastenmielisille oli järjestetty leikkejä ja muuta ajanvietettä. Nähtävää ja koettavaa olisi siis oikeasti riittänyt vaikka koko yöksi. Tämän vuoden entisestään kasvatettu museomäärä ja muutoinkin pidennetty aikataulu antaisi viitteitä parannetuista järjestelyistä. Vielä kun Pietarin kesäyössä useat ravintolat ja kahvilat ovat auki läpi yön ja sääennusteet lupaavat helteisiä päiviä, luvassa on varmasti ikimuistoinen ilta ja yö.
Venäläisen taiteen Grande Tour
Museoiden yön myötä ajattelin mainita myös jo vuosi sitten startanneesta ilmiöstä. Venäläisen taiteen museo avasi viime kesänä taiteen parhaat palat Pietarin (ja Moskovan) kaduille kaiken kansan nähtäväksi. Osoitteesta arttour.org voi käydä kurkistamassa (jälleen vain venäjäksi, mutta kartan kohdalla sillä ei ehkä ole niin merkitystä), missä taide varsinaisesti on nähtävillä. Esimerkiksi Verikirkolle suunnatessa talojen seiniin kiinnitetyt maalausten ja taideteosten kopiot kiinnittävät kyllä yleensä huomion. Projektin ajatus on mielestäni kerta kaikkiaan mahtava, maailman parhaita maalauksia ja teoksia kaikkien ihasteltavina – vähän kuin koko kaupunki olisi sisustettu uudelleen. Venäläisen taiteen museoon – tai venäläisittäin Ruskij Musejhin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.rusmuseum.ru/eng, tämä on tarjolla jopa englanniksi.
