Älä pelkää Pietaria

Pietarin säätä on tänä keväänä siunattu Suomen tavoin runsaalla lumisuudella. Suomessakin on uutisoitu talven mittaan kasvaneita kattojen reunuksia koristavia jääpuikkoja, jotka ovat näyttäneet kieltämättä usein varsin pelottavilta. Kaupunki ja kiinteistöt ovat onneksi kiitettävästi huolehtineet lumien ja jään pudotuksesta sekä poiskuljetuksesta. Vaikka lumikinoksia kaupunki on edelleen puolillaan (niin taitavat olla monet suomalaisetkin kaupungit), maisema ei paljon aiemmista vuosista eroa. Siksi kuvatkin muistuttavat toinen toisiaan, vaikka ovat kaikki samalta talvelta.

Venäjällä liukkauden ja jään estoon käytetään harvoin hiekoitusta – valitettavasti. Venäläinen ratkaisu liukkauteen on lähes paikasta riippumatta suolaus. Kun Suomessa suolaa käytetään lähes 78 000 kilometrin tieverkostossa alle 10 prosentilla teistä, Pietarin kokoisessa kaupungissa suola tuntuu olevan ainoa ja yleisesti käytetty vaihtoehto. Ymmärrettävää se on liikennemäärät ja venäläisen autokannan huomioiden, onnettomuksia kun sattuu silti runsaasti. Jalankulkijaa se ei silti suuresti lämmitä.

Pietarin talvi harvoin kovin kauaa onkaan kaunis. Edes tänä talvena, kun lunta on tullut reilusti yli tarpeiden ja resurssien, valkoinen on nopeasti muuttunut harmaan ruskeaksi. Suola sulattaa jäätyneen veden olomuodosta riippumatta sohjoksi, jonka  pakokaasut ja muu kaupungin lika värjää kurjaksi liejuksi. Ja sitä on kaikkialla, se sotkee vaatteet ja autot eikä häviä mihinkään, se pilaa kengät ja kulkeutuu sisätiloihin. Vaikka sama ilmiö toistuu kyllä melkein missä tahansa, suosittelen silti kevätlumien aikaan varaamaan Pietarin matkalle paikallisen sään kestävät kengät. Kumisaappaat ovatkin kasvattaneet suosiotaan jopa niin kovasti korkokenkiä rakastavassa kaupungissa kuin Pietarissa.

Kevään tulo on odotettua aikaa kanavien kaupungissa. Ulkona oleilu on isossa kaupungissa tavallista ja pitkän talven jälkeen on ihanaa vihdoin päästä kuljeskelemaan puistoihin ja kaduille. Pietarissa on useita aivan ihania puistoja, joissa vierailu tuntuu jopa absurdilta kokemukselta: keskellä miljoonakaupunkia vihreys ympäröi, linnut laulavat ja on tilaa hengittää. Kummastusta saattavat kuitenkin herättää puistojen aukioloajat ja säännöt. Kuten niin usein Venäjällä, kaupungin puistot ovat pääosin suljettuna öisin ja luontoa pääsee ihailemaan vain aukioloaikojen puitteissa – iso poikkeus muutoin niin vapaassa maassa. Usein puistoissa on myös alkoholin nauttiminen kielletty, vaikka paikalliset saattavat kuohuviinipulloja poksautellakin. Eräs ystäväni kuitenkin testasi aikanaan oluttölkin avaamista Kesäpuistossa ja miliisi vahvisti säännöt rapsauttamalla rikkeestä sakon.

Kauneimmista ja viihtyisimmistä puistoista voisi varmasti väitellä pitkään mutta seuraavat paikat ovat erityisesti minua miellyttäneet. Asuin pitkään Smolnin lähellä, Shpalernaya ulitsalla. Shpalernayan ja Kirotshnaya ulitsan väliin jää lampien ja pienten jokien täplittämä Taurian puisto (Таврический сад). Puiston laidalla sijaitsee myös Taurian palatsi, jossa nykyään toimii IVY-maiden parlamenttien yhteistyöelin (Shpalernayan puolella rakennusta liehuu lipputangoissa IVY-maiden liput). Taurian puistossa saattaa kesäisin olla jopa ruuhkaa, kun paikalliset tulevat ulkoilemaan, pelailemaan, piknikille tai vain aurinkoa palvomaan mutta tunnelma on varsin rento. Puistossa sijaitsee myös parikin kahvilaa, joiden terassilla voi lepuuttaa jalkojaan. Lisäksi länsiportin vierestä saa kioskista jäätelöä.

Hieman pohjoisempana, Petrogradskayan ja Vasilyn saaren pohjoispuolelle jää kaunis puistoinen Elagin saari (Елагин Остров). Ainakin kesäaikaan portilla veloitetaan muodollinen muutaman kymmenen ruplan sisäänpääsy mutta älä huolestu, jos kukaan ei rahaa kysele. Saaren itäosasta löytyy kaunis laituriranta ja museoita, keskiosista mukavan suojaisa kahvila-ravintola. Eläimiäkin saarella on jonkin verran, tosin suomalaisista puistoista poiketen ne eivät ole vapaana.

Keskustassa liikkuessa kesäpuisto on yhä klassikko. Valitettavasti puisto on kuitenkin suljettu remontin vuoksi useamman vuoden. Erään arvion mukaan vuonna 2009 alkanut urakka kestäisi ainakin kolme vuotta. Kesäpuiston lähellä avautuva Mars-kenttä (Марсово поле) tarjoaa kuitenkin tilaa ja ilmaa. Keskellä sijaitseva muistomerkki sekä 1957 sytytetty ikuinen tuli keräävät varsinkin ilta-aikaan niin turisteja kuin paikallisiakin.

Pietari on siinä mielessä paradoksaalinen kaupunki, että se on ihmispaljoudestaan ja liikenneruuhkistaan huolimatta pullollaan pienempiä ja suurempia puistoja, joihin saattaa eksyä aivan arvaamatta. Mielenkiintoisia paikkoja – vaikkakin tosin toisten mielestä lähinnä karmivia – ovat paikalliset hautausmaat. Itseäni hämmästytti ja kummastutti suuresti Vasilyn saarella, Malij Prospektin ja Primorskayan metroaseman väliin levittäytyvä Smolenskin hautausmaa (Смоленское кладбище). Tietojeni mukaan jo 1700-luvun puolivälissä perustettu hautausmaa on yhä täynnä mitä erikoisimpia hautakiviä ja muistomerkkejä – vuosiluvut alkavat oikeasti jopa 1700-luvulta.

Kunhan sää tästä helpottaa ja kadut vähän kuivuvat, ulkoilu näin mielenkiintoisessa kaupungissa on varsin houkuttelevaa puuhaa. Näkemistä riittää, maku ratkaisee kohteen. Ja kunhan kaupunki taas herää kesän loistoon, kuvistakin saadaan vähän nätimpiä.