Ravintolassa. Kuulostaa ehkäpä erikoiselta se iso into, mikä venäläisillä on juhlia uutta vuotta ravintoloissa. Mikäli kotona ei järjestetä illallista eikä lähdetä matkalle, suunnataan ulos syömään. Ja ravintoloitsijat ovat hyvin tietoisia tästä kysynnästä, ja jo viikkoja etukäteen suunnittelevat viihdyttävää ohjelmaa ja runsasta illallista.
Tavallisimmin ravintoloihin tullaan viettämään koko ilta ostamalla ensin illallislippu, johon ohjelma, kunnon ruoka ja juomat kuuluvat. Uuden vuoden iltana joihinkin ravintoloihin saattaakin olla vaikea päästä, mikäli illallista ei jo aikaisemmin ole varattu. Mutta kuulemani mukaan keskiyön jälkeen ei enää pidetä tarkkaa lukua tulijoista ja menijöistä, jolloin sisälle saattaa astella paremmin. Tietysti pienempiin baareihin ja pubeihin kulku on koko ajan vapaata.
Pietarissa Sokos hotel Palace Bridge helpottaa uuden vuoden iltasuunnitelmia ja järjestelyjä, ja on asiakasomistajilleen luvannut hienon ja yllätyksellisen uuden vuoden illan kello 21 lähtien. Illallislipuista voi tiedustella enemmän suomeksi sähköpostiosoitteesta se7@shotels.ru
Lisäksi Repin Lounge, Sokos Hotel Vasilievskyn ravintola kutsuu venäläisen ja eurooppalaisen keittiön illalliselle. Menu kuulostaa ihanalta jo etukäteen, ainakin blinejä punaisella kaviaarilla ja possushashlikia on luvassa ja paaaljon muuta ihanaa! Niin, tietenkin myös Repinissä iltaa taustoitetaan ohjelmilla kuten perinteisellä venäläisellä folkilla ja rennolla taustamusiikilla. Ilta alkaa kello 20 lähtien.
Näyttelyssä. Mikäli aikaa juhlinnalta riittää, on Pietarissa aina mukava vierailla näyttelyissä ja museoissa. Venäjän taiteen museolla on menossa juhla-aiheinen näyttely ”Lomat Venäjällä”, jossa 250 taideteoksien muodossa kerrotaan esitetään 1700-1900 lukujen juhlinnan tapoja ja perinteitä. Kerrotaan, että mukana on myös neuvostoliiton juhlapäivistä kertovaa taidetta, kuten toukokuun ensimmäisestä päivästä ja Voitonpäivästä.
Venäjän taiteen museo. ”Holidays in Russia” -näyttely. Benois-Wing. Sisäänkäynti Benois-Wingiin Gribojedova-kanaali 2. Metro Gostini Dvor / Nevski prospekt.
Ostoksilla. Niin Pietarissakin on avattu uuden vuoden torit, joissa on valikoima erilaisia pieniä esineitä ja tavaroita. Näistä enemmän on kerrottu edellisessä blogikirjoituksessa.
Lisäksi matkalla kenties ehtii käydä tutustumassa paikalliseen hyväntekeväisyyspuotiin Spasibo (Kiitos). Erimuotoiset hyväntekeväisyysprojektit, järjestöt ja kaupat ovat hiljalleen yleistyneet viime aikoina Pietarissa, Spasibon ensimmäinen liike avattiin viime vuonna 2010. Täällä myydään käytettyjä tavaroita, joitakin hyvin erityisiäkin, ja itsekin saa tuoda omansa!
Kauppa Spasibo. Gorohovajakatu 50. Metro Sennaja ploschad / Admiralteiskaja. (Muuten, metroasema Admiralteiskaja on vallan uusi, se avataan ensimmämisen kerran nyt, 27.12.2011)
Luistelemassa. Pietarilaisessa tunnelmassa pääsee myös vaikkapa luistelemaan! Ainakin joulutorilla Ostrovskogo-aukiolla ja Palatsiaukiolle rakennetaan luistelurata, luistimia voi vuokrata paikan päältä ja jäällä luistelu kustantaa muutaman euron.
Niin ja metro, sehän tavallisesti toimii 24 asti yöllä ja aukeaa taasen 06 aikaan aamulla. Kaupunki on uuden vuoden yöksi mukavasti muuttanut suunnitelmia ja kulkee 02 asti yöllä ja aukeaa jo 04.
