Älä pelkää Pietaria

Loppuviikon sukulointi ja muut matkustuskiireet viivästyttivät tämän viikon merkintää mutta tokkopa tuo on katastrofia aiheuttanut. Tanjan eilisen kommentin innoittamana jäin miettimään, millainen pintaa syvemmälle yltävä ilmiö voisi kiinnostaa Pietarin matkailijoita. Venäjästä ja venäläisyydestä kun voisi kirjoittaa kokonaisia kirjoja (jos muuten kiinnostaa lukea sellaisia, niin suosittelen aloittamaan esimerkiksi teoksista nimeltä Maantieteelle Venäjä ei voi mitään tai Opas venäläisyyteen).

Minua on kovasti yllättänyt ja mietityttänyt suomalaisten ja venäläisten erilaiset tavat suhtautua maailmalla velloneeseen lamaan ja talouskriisiin. Ja huomautettakoon vielä, että seuraava analyysi koostuu sitten ainoastaan kirjoittajan omista näkemyksistä, joten asiasta paremmin tietävät ovat vapaasti tervetulleita kommentoimaan. Suomessahan talouskriisi sai aikaan laaja-alaisesti matalaa mielialaa ja tiukentunutta pinnaa, ihmiset valittavat herkästi ja se on täysin hyväksyttävää. Kahvipöytäkeskustelutkin ovat sävyiltään varsin sinisen harmaita. Ihmiset taistelevat omien oikeuksiensa puolesta jopa lakkoilemalla ja toiminta tuomitaan niin medioissa kuin monien puheissakin.

Vaan mitä tapahtui Pietarissa? Totta kai alkujärkytys oli kaikille suuri, irtisanomiset saivat ihmiset varpailleen ja ruplan raju romahdus muutti tavallisen kotitalouden kulutustottumuksia. Silti pitkän aikavälin asenne on mielestäni varsin suomalaisuudesta poikkeava. Siinä missä suomalainen valittaa, murehtii ja syyttää yhteiskuntaa kamalasta kriisistä, venäläinen ottaa tilanteesta vaarin. Kun on kriisi ja talous seis, silloinhan on aikaa: aikaa perheelle, ystäville ja harrastuksille, aikaa vetää henkeä. Jopa autoilijat ovat hidastaneet tahtia ja siinä missä aiemmin en olisi astunut vahingossakaan tielle auton lähestyessä, nykyään (pietarilaisittain) monet autoilijat pysähtyvät suojatien eteen!

En todellakaan osaa sanoa millään varmuudella, missä määrin ilmiöt ovat sidoksissa talouden kiristymiseen mutta ilmenemisajankohta on ollut suunnilleen sama. Olen kuitenkin oppinut, ettei venäläiseen perusluonteeseen kuulu valittaminen samassa mielessä kuin Suomessa. Kuten aiemmin olen sanonut, monet venäläiset tuntuvat ajattelevan, ettei tässä maailmassa kovin moni asia kuitenkaan ole pysyvää – taloudenkin vaihtelut kuuluvat elämään. Samoin hallinnon mädäntyneisyys ja rikkaiden rikastuminen on osa yhteiskunnan normaalia tilaa, joten turha siitä on valittaa. Mikäli tavoitteena on korkeampi tulotaso tai parempi elämä, ei auta kuin kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Tosin hihat usein kääritään vasta kovemman talousnousun aikaan. Kun liike-elämässä on hiljaista, jää aikaa muuhunkin. Tietysti tällä ajattelulla on Venäjällä nähtävissä paljon ikäviäkin lieveilmiöitä mutta silti itseäni ilahduttaa venäläinen tapa elää hetkessä. Vaan mitä mieltä sinä olet?

PS. Kiitos kovasti kommenteistanne, on ihana havaita, etten aivan itsekseni kirjoittele.

Pietarin säätä on tänä keväänä siunattu Suomen tavoin runsaalla lumisuudella. Suomessakin on uutisoitu talven mittaan kasvaneita kattojen reunuksia koristavia jääpuikkoja, jotka ovat näyttäneet kieltämättä usein varsin pelottavilta. Kaupunki ja kiinteistöt ovat onneksi kiitettävästi huolehtineet lumien ja jään pudotuksesta sekä poiskuljetuksesta. Vaikka lumikinoksia kaupunki on edelleen puolillaan (niin taitavat olla monet suomalaisetkin kaupungit), maisema ei paljon aiemmista vuosista eroa. Siksi kuvatkin muistuttavat toinen toisiaan, vaikka ovat kaikki samalta talvelta.

Venäjällä liukkauden ja jään estoon käytetään harvoin hiekoitusta – valitettavasti. Venäläinen ratkaisu liukkauteen on lähes paikasta riippumatta suolaus. Kun Suomessa suolaa käytetään lähes 78 000 kilometrin tieverkostossa alle 10 prosentilla teistä, Pietarin kokoisessa kaupungissa suola tuntuu olevan ainoa ja yleisesti käytetty vaihtoehto. Ymmärrettävää se on liikennemäärät ja venäläisen autokannan huomioiden, onnettomuksia kun sattuu silti runsaasti. Jalankulkijaa se ei silti suuresti lämmitä.

Pietarin talvi harvoin kovin kauaa onkaan kaunis. Edes tänä talvena, kun lunta on tullut reilusti yli tarpeiden ja resurssien, valkoinen on nopeasti muuttunut harmaan ruskeaksi. Suola sulattaa jäätyneen veden olomuodosta riippumatta sohjoksi, jonka  pakokaasut ja muu kaupungin lika värjää kurjaksi liejuksi. Ja sitä on kaikkialla, se sotkee vaatteet ja autot eikä häviä mihinkään, se pilaa kengät ja kulkeutuu sisätiloihin. Vaikka sama ilmiö toistuu kyllä melkein missä tahansa, suosittelen silti kevätlumien aikaan varaamaan Pietarin matkalle paikallisen sään kestävät kengät. Kumisaappaat ovatkin kasvattaneet suosiotaan jopa niin kovasti korkokenkiä rakastavassa kaupungissa kuin Pietarissa.

Kevään tulo on odotettua aikaa kanavien kaupungissa. Ulkona oleilu on isossa kaupungissa tavallista ja pitkän talven jälkeen on ihanaa vihdoin päästä kuljeskelemaan puistoihin ja kaduille. Pietarissa on useita aivan ihania puistoja, joissa vierailu tuntuu jopa absurdilta kokemukselta: keskellä miljoonakaupunkia vihreys ympäröi, linnut laulavat ja on tilaa hengittää. Kummastusta saattavat kuitenkin herättää puistojen aukioloajat ja säännöt. Kuten niin usein Venäjällä, kaupungin puistot ovat pääosin suljettuna öisin ja luontoa pääsee ihailemaan vain aukioloaikojen puitteissa – iso poikkeus muutoin niin vapaassa maassa. Usein puistoissa on myös alkoholin nauttiminen kielletty, vaikka paikalliset saattavat kuohuviinipulloja poksautellakin. Eräs ystäväni kuitenkin testasi aikanaan oluttölkin avaamista Kesäpuistossa ja miliisi vahvisti säännöt rapsauttamalla rikkeestä sakon.

Kauneimmista ja viihtyisimmistä puistoista voisi varmasti väitellä pitkään mutta seuraavat paikat ovat erityisesti minua miellyttäneet. Asuin pitkään Smolnin lähellä, Shpalernaya ulitsalla. Shpalernayan ja Kirotshnaya ulitsan väliin jää lampien ja pienten jokien täplittämä Taurian puisto (Таврический сад). Puiston laidalla sijaitsee myös Taurian palatsi, jossa nykyään toimii IVY-maiden parlamenttien yhteistyöelin (Shpalernayan puolella rakennusta liehuu lipputangoissa IVY-maiden liput). Taurian puistossa saattaa kesäisin olla jopa ruuhkaa, kun paikalliset tulevat ulkoilemaan, pelailemaan, piknikille tai vain aurinkoa palvomaan mutta tunnelma on varsin rento. Puistossa sijaitsee myös parikin kahvilaa, joiden terassilla voi lepuuttaa jalkojaan. Lisäksi länsiportin vierestä saa kioskista jäätelöä.

Hieman pohjoisempana, Petrogradskayan ja Vasilyn saaren pohjoispuolelle jää kaunis puistoinen Elagin saari (Елагин Остров). Ainakin kesäaikaan portilla veloitetaan muodollinen muutaman kymmenen ruplan sisäänpääsy mutta älä huolestu, jos kukaan ei rahaa kysele. Saaren itäosasta löytyy kaunis laituriranta ja museoita, keskiosista mukavan suojaisa kahvila-ravintola. Eläimiäkin saarella on jonkin verran, tosin suomalaisista puistoista poiketen ne eivät ole vapaana.

Keskustassa liikkuessa kesäpuisto on yhä klassikko. Valitettavasti puisto on kuitenkin suljettu remontin vuoksi useamman vuoden. Erään arvion mukaan vuonna 2009 alkanut urakka kestäisi ainakin kolme vuotta. Kesäpuiston lähellä avautuva Mars-kenttä (Марсово поле) tarjoaa kuitenkin tilaa ja ilmaa. Keskellä sijaitseva muistomerkki sekä 1957 sytytetty ikuinen tuli keräävät varsinkin ilta-aikaan niin turisteja kuin paikallisiakin.

Pietari on siinä mielessä paradoksaalinen kaupunki, että se on ihmispaljoudestaan ja liikenneruuhkistaan huolimatta pullollaan pienempiä ja suurempia puistoja, joihin saattaa eksyä aivan arvaamatta. Mielenkiintoisia paikkoja – vaikkakin tosin toisten mielestä lähinnä karmivia – ovat paikalliset hautausmaat. Itseäni hämmästytti ja kummastutti suuresti Vasilyn saarella, Malij Prospektin ja Primorskayan metroaseman väliin levittäytyvä Smolenskin hautausmaa (Смоленское кладбище). Tietojeni mukaan jo 1700-luvun puolivälissä perustettu hautausmaa on yhä täynnä mitä erikoisimpia hautakiviä ja muistomerkkejä – vuosiluvut alkavat oikeasti jopa 1700-luvulta.

Kunhan sää tästä helpottaa ja kadut vähän kuivuvat, ulkoilu näin mielenkiintoisessa kaupungissa on varsin houkuttelevaa puuhaa. Näkemistä riittää, maku ratkaisee kohteen. Ja kunhan kaupunki taas herää kesän loistoon, kuvistakin saadaan vähän nätimpiä.

Uuteen kaupunkiin matkustaessa monet haluavat tutustua tarjolla oleviin nähtävyyksiin, mahdollisiin ravintoloihin ja ajanvietemahdollisuuksiin jo hyvissä ajoin etukäteen. Siitä on hyötyä erityisesti lyhyen matkan alla, mikäli haluat nähdä mahdollisimman paljon kerralla. Silloin aikaa ei kulu paikan päällä miettimiseen ja suunnitteluun, vaan viikonlopun aikana ehtii nähdä kaiken oleellisen. Pietarista on tarjolla tietoa kasapäin, kunhan jaksaa etsiä. Kaikkea ei kuitenkaan kannata uskoa.

Ostosmahdollisuudet ovat erinomainen esimerkki siitä, miten vähän hyötyä monista matkaoppaista on Pietarissa. Useimmat, muutamaakaan vuotta vanhemmat matkaoppaat esittelevät lähinnä huippukalliita turkis- ja koruliikkeitä, jotka kuitenkin melko harvoin kiinnostavat tavallista suomalaista turistia. Mielenkiintoisempaa on löytää tavalliset,kohtuuhintaiset liikkeet, joiden tuotevalikoima poikkeaa hieman suomalaisesta.

Tuoretavaraa
Kun kyse on Pietarin kaltaisesta, äärimmäisen nopeasti kehittyneestä kaupungista, viisikin vuotta on pitkä aika. Kannattaa siis hakea matkaopas, joka on päivitetty korkeintaan pari-kolme vuotta sitten. Näin välttyy jo suljettujen paikkojen etsimiseltä, kadun nimien mystiseltä puuttumiselta ja metrolinjastolla hukkumiselta (kummallista kyllä, Pietarin metroverkostossa on tapahtunut muutoksia säännöllisesti parin vuoden välein).

Pietari-kirjoja on tehnyt ainakin Berliz, WSOY (mustareunaiset Kaupunkikirjat), Mondo sekä Tammi. Erityisesti nuorison ja nuorten aikuisten keskuudessa varsin suosittu kirja on Sankarimatkailijan Pietari. Anna Häkkisen ja Antti Kauppisen viimeksi 2008 uudistettu painos kattaa mielenkiintoisia ja käymisen arvoisia ravintoloita, hieman erilaisia nähtävyyksiä sekä hyödyllisiä selviytymisvinkkejä toisenlaisessa suurkaupungissa.

Mitä mahtuu mukaan?
Valitset sitten mukaan minkä tahansa matkaoppaan, muutama asia kannattaa tsekata. Erityisesti kielitaidottoman on helpompi liikkua matkaoppaan kanssa, jossa esimerkiksi paikkojen osoitteet on kirjoitettu sekä kyrillisin että latinalaisin kirjaimin. On nimittäin todella hankalaa sanoa vaikka taksikuskille osoitetta jos ei pysty sitä lukemaan. Ainahan kirjaa voi kuitenkin tarjota paikallisen nenän, jos ei lausuminen onnistu.

Useimmissa matkaoppaissa on valmiina karttakuvia kaupungista. Ajatus pienistä karttapaloista ripoteltuna eri kirjan osioihin on periaatteessa ihan hyvä ajatus mutta henkilökohtaisesti suosin mieluummin kokonaisia karttakuvia ja aihepiireittäin luokiteltuja kirjoja. Näin voi oikeasti valita, mitä haluaa illalla tehdä sen sijaan, että katselisi mitä kyseisestä kaupunginosasta löytyisi. Toinen syy on Pietarin valtava koko ja suuret mittakaavat. Kunnollisen kartan kanssa on helpompi liikkua, kun pystyy paremmin hahmottamaan, mihin oikeasti ollaan menossa.

Unohtui oppaat – ei hätää
Itse olen aina ollut huono kantamaan mitään oppaita mukanani, saati lukemaan niitä. Myös Pietarissa pärjää mainiosti ilmankin. Kaupungissa jaetaan useita varsin toimivia ilmaisjakelulehtiä, joista löytyy mielenkiintoisia vinkkejä. Englanninkielisinä ainakin toistaiseksi ilmestyvät St. Petersburg Times (sanomalehtipaperia, Metro-lehden kokoinen) sekä Pulse St. Petersburg (kiiltävää lehtipaperia, sama koko mutta siistityt leikatut reunat).

Venäjänkielistä materiaalia tarjoavat aiemminkin mainitut aikakauslehdet Sobaka, TimeOut sekä FreeTime myydään kioskeissa ja tarjoavat kattavasti myös verkkomateriaalia. Suomalaisille tutun Cityn oloiset lehdet tarjoavat kaikenkattavasti ilmestymisjakson vitaalin kaupunkitietouden: galleriat, taiteen, avajaiset, nähtävyydet, elokuvat, keikat, konsertit ja kapakat.

Kysymällä löytää
Kaupungissa kuin kaupungissa on hyvä arvostaa alkuasukkaiden tietovarantoja. Paikalliset tietävät yleensä parhaat, matkaoppaissa mainitsemattomat paikat ja ravintolat, joissa halvalla hinnalla saa arvokkaita elämyksiä ja kokemuksia. Hotellien respasta tai paikallisilta ystäviltä ja tuttavilta kannattaa ehdottomasti tiedustella suosituksia. Venäläiseen luonteeseen kuuluu, että ystävää autetaan joten odotettavissa voi olla pitkä lista ideoita. Tarkasta kuitenkin reilusti, millaisesta paikasta oikeasti on kyse. Venäläinen hakukone www.yandex.ru kertoo yleensä oleellisen ravintoloista tai nähtävyyksistä.

Popin ja rokin ystävä, jäikö liput saamatta lempibändisi keikalle? Tai koukkaako kiertue kaikkiaan Suomen ympäri? Ei hätää, meillä saattaa olla sinulle ratkaisu. Pietari!

Suurten nimien keikkakalentereita selatessa monet suomalaiset kurkistavat varmuudeksi myös Tallinnan tai Tukholman aikataulun. Harva kuitenkaan edes tajuaa, miten moni kuuluisuus pysähtyy myös Pietarissa ja Moskovassa. Ja mikä parasta, lippuja on tarjolla usein paljon pohjoismaita pidempään, ja halvemmalla. Kuluneiden vuosien aikana olen ehtinyt nähdä  suomalaisten bändien, kuten Sonata Arctican ja Negativen lisäksi vain Chris Rean, Scooterin (en olisi itsekään uskonut sinne päätyväni, mutta hauskaa oli) ja Blondien tapaisia klassikoita. Joka kerta paikallisten railakas ja iloinen meno on kuitenkin ollut niin viihdyttävää, että mieli on aina ollut korkealla kotiin palatessa. Lippujen hinnat vaihtelevat aivan suomalaiseen malliin: isot hallikeikat ovat lähes aina kalliimpia kuin pienten yökerhojen lavat. Silti tavalliset sisäänpääsyliput eivät yleensä koskaan ole paria-kolmekymppiä kalliimpia ja arvokkaampia istumapaikkoja saattaa hyvin saada vielä muutamia päiviä ennen keikkaa – tai jopa ovelta.

Kuluvan kevään ja tulevan kesän Pietari-keikkoja on tiedossa ainakin seuraavasti muutamia mainitakseni:

- MUM 10.3.
- Spitfire 12.3.
- 30 Seconds to Mars 14.3.
- The 69 Eyes 21.3.
- Poets of the Fall 25.3.
- Eros Ramazotti 2.4.
- 50 Cent 3.4.
- Gary Moore 16.4.
- Dima Bilan 18.4.
- Chris Isaak 28.5.
- Guns N’ Roses 6.6.

Pietarin keikkaskene on joka tapauksessa varsin monipuolinen. Isommat ja tunnetummat bändit esiintyvät yleensä aina länsimaiset standardit täyttävillä klubeilla tai konserttihalleissa, joissa (useimmiten) palvelu toimii ja tilaamasi viini tarjoillaan kylmänä kantalaseista. Joskus pienempiä ja (rankempia) bändejä voi päätyä seurailemaan vähän erikoisimpiinkin paikkoihin. Aina olen kuitenkin narikan ulkonäöstä huolimatta lähtiessäni lunastanut kaikki säilöön jätetyt takit turvallisesti (jopa erään esimieheni turkin, vaikka sitä käsistäni luovuttaessani epäilin kovasti). Toisinaan tarjolla on ollut järkevästi vain vodkaa ja olutta – viiniä tarjoiltiin lämpimänä piripintaan täytetystä krogilasista. Vaan eipä sekään menoa haitannut.

Venäläinen logistiikka ja postipalvelut tosin toimivat melko heikosti, mikä vaikeuttaa lippujen saatavuutta Suomesta käsin. Keikkakalentereita ja hintoja voi käydä tutkailemassa englanniksi osoitteista http://spb.kassir.ru/en/spb/ ja venäjäksi sivustolta  www.muzbilet.ru mutta ostaminen onnistuu yleensä edelleen vain paikan päältä. Toisin sanoen, jos isän kollega tai serkun poikaystävä on suuntaamassa Pietariin, pyydä ostamaan liput matkalta. Mahtaisikohan matkatoimiston tai Sokos Hotellien henkilökunta kipaista kioskille lipun noutoon jos ensin lunastaisi majoituksen ja matkan kaupunkiin? Tässä olisi ainakin liikeideaa musiikin ystävien houkuttamiseksi kaupunkiin. Käytännössä lippuja voi ostaa kaupunkiin ripotelluista kioskeista. Järjestelmät ovat yleensä jo hyvin edistyneitä ja liput varataan ja tulostetaan suoraan tietojärjestelmistä paikan päällä.

PS. Kuvan mukainen matkustustyyli ei ole muuten Venäjällä vain varakkaampien etuoikeus. Tälläisen kuvan mukaisen 12-hengen limusiinin saa vuokrattua kolmeksi tunniksi muutamalla tuhannella ruplalla. Isommalla porukalla hintaa autolle tulee siis pyöreästi 10 euroa per matkustaja, auto hakee sovitusta paikasta haluttuun aikaan, kuljettaa kolmen tunnin aikana mihin ikinä ryhmä haluaa, ja jättää pyydettyyn osoitteeseen. Ainoa rajoite on aika – eikä kuohuviinipulloja saa avata auton sisällä. Halvemmaksi tämä tulee kuin Helsingissä julkisilla nähtävyyksien kiertäminen. Kuvassa taustalla näkyy muuten konsertti- ja näyttelytilana toimiva Maneez, jossa mm. pari vuotta takaperin oli nähtävissä Anton Corbijn’n valokuvanäyttely.