Älä pelkää Pietaria

Suomalaisissa muotiblogeissa puhutaan paljon kansainvälisistä vaatemerkeistä, joita ei ole Suomessa saatavilla. Osa näistä brändeistä löytyy Tukholmasta, joitakin varten on matkustettava keski-Eurooppaan tai jopa paljon kauemmas. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkea Pietari pystyy tarjoamaan.

Ihan ensiksi on sanottava, että ulkomaisten tuotteiden tullaaminen Venäjälle on jonkin verran kalliimpaa ja riskialttiimpaa kuin tavaroiden liikuttelu EU:n alueella, mikä näkyy joidenkin tuotteiden hinnoissa verrattuna suomalaiseen tasoon. Tästä syystä H&M:n tai Seppälän vaatteita ei erityisesti kannata Pietarista lähteä hakemaan. Tarjolla on kuitenkin paljon merkkejä, joita ei Suomessa ole saatavilla. Tälläisia ovat esimerkiksi Bershka, NewYorker, Camaieu, Monsoon, Sinequanone, Peacocks, ja Reserved. Näiden lisäksi Pietarista löytyy esimerkiksi tunnettujen urheilubrändien omia myymälöitä, kuten Nike, Adidas tai vaikkapa Le Coq Sportif jne. Lista on pitkä ja monipuolinen, enkä varmasti osaa kaiken kattavasti mahdollisuuksia edes kertoa mutta vaihtoehtoja piisaa.

Vaan mihin Pietarissa kannatta mennä, kun haluaa shoppailla kunnes jalat pettävät alta? Vaihtoehtoja on runsaasti joten aloitetaan isoimmista. Shoppailijan unelmaa kutsutaan Pietarissa Megaksi. Lisäksi keskustasta, Sennaya Ploshadilta eli Heinätorilta löytyy parikin kohtuullisen kokoista tavarataloa. Vanha ja tunnettu Gostini Dvor keskustassa on itsessään jo kokemisen arvoinen paikka ja Petrogradskayan pääkadulta, Kamennostrovskij Prospektilta löytyvät hieman arvokkaammat brändit kuten Boss tai Calvin Klein. Alkuun pääsee kuitenkin erinomaisesti jo pelkästään Nevskiä koluamalla.

Mega tarkoittaa älyttömän isoa
Mega Mall on valtavan kokoinen kauppakeskus, johon mahtuu normaalikokoisen Ikean lisäksi paria Prismaa vastaava Ashan, isoa Kodin Terraa muistuttava Obi ja jo itsessään tavaratalon kokoinen elektroniikkaliike MediaMarkt sekä muutama sata pienempää liikettä, kahviloita, ravintoloita, elokuvateatteri ja luistelurata. Tekemistä riittää siis kaikille. Putiikkivalikoima sisältää kenkä- ja vaatekauppojen lisäksi kosmetiikkaa, urheiluvaatteita, elektroniikkaa, sisustusliikkeitä, herkutteluun erikoistuneita pieniä liikkeitä ja kaikkea näiden väliltä.

Mega toimii kuten Ikea Suomessa: sinne pääsee ilmaisella bussilla. Pohjoisen Megaa kutsutaan nimellä Mega Parnas (Парнас) ja kaakkoista nimellä Mega Dybenko (Дыбенко). Megan verkkosivuilta löytyy karttakuvia, mutta käytännössä yksinkertaisinta on mennä pohjoista varten sinisellä linjalla Proskept Prosveshenian metroasemalle, joka on linjan toiseksiviimeinen. Kaakkoon suunnatessa oranssin linjan itäpää, asema Dybienko on luontevin vaihtoehto. Bussit tunnistaa isoista Mega-teippauksista ja lähtevät pysäkeiltä yleensä varttitunnin välein. Mikäli pysäkkiä ei muutoin tahdo löytyä, kysymällä ihmisiltä “Mega?”, varmaankin jokainen paikallinen osaa avittaa.

Kirjojen ystäville
Monet tuntevat Dom Knigin eli Kirjojen talon jo sen pitkän historian vuoksi. Vanhassa Singerin talossa, Nevski 28:ssa sijaitseva Dom Knigi on kenties ripaus sitä vanhaa kaunista ja yltäkylläistä Venäjää, josta itse pidän. Välillä laajassa remontissa ollut kiinteistö on saanut kuuluisan kirjakauppansa takaisin ja useammassa kerroksessa sijaitseva tavaratalo tarjoaa myös venäjää taitamattomille runsaan määrän mielenkiintoista selattavaa.

Dom Knigin ensimmäisen kerroksen kortti-, kartta- ja matkaopasvalikoimaa voi kutsua jopa hämmästyttäväksi. Tarjolla on Pietari-aiheista tavaraa usealla kierellä ja monessa muodossa. Toisen kerroksen kahvila tarjoaa myös upeiden maisemien lisäksi monenlaisia herkkuja. Vaikka hinnat eivät olekaan kaikkein halvimpia, puitteet korvaavat kyllä melkoisesti.

Nähtävyytenä Gostini Dvor
Pietarin pääkadun varrella, Singeriltä hieman itään sijaitsevan Gostini Dvorin on sanottu olevan jopa yksi maailman vanhimmista ostoskeskuksista. Tämä 1700-luvulla rakennettu talo on pinta-alaltaan lähes 53 000 neliömetriä ja kattaa koko Nevski Prospektin ja Sadovaya Ulitsan väliin jäävän korttelin. Rakennus jo itsessään varsin näyttävä vaikkeivät ostosmahdollisuudetkaan huonot ole. Suomessa olen kuullut sanottavan, että mitä ei Stockalta saa, sitä ei tarvita. Vielä osuvampi ilmaisu on mielestäni Gostini Dvorista puhutaessa.

Gostini Dvoria vastapäätä, Nevskin toisella puolella, on lisäksi vieri vieressä useampikin pienempi kauppakeskus. Näistä erityisesti Passage (Пассаж) on historiallisesti merkittävä ja varsin kaunis jo ihan rakennuksen puolesta.

Sadovayaa Heinätorille
Gostini Dvorin kulmalta alkavaa Sadovaya ulitsaa pitkin pääsee kätevästi Sennaya Ploshadille eli Heinätorille. Sadovayan varrella sijaitse aiemmin myös Apraksi tori, Mustanmäen toria muistuttava halpatavaramarkkina-alue, joka kuitenkin tuntuu nykyisin olevan viranomaisten toimenpiteiden kohteena. Alue on tietojeni mukaan jo kahteen kertaan tyhjennetty sulkemistarkoituksessa, mutta jotenkin kauppiaat ovat aina löytäneet kuitenkin tiensä takaisin. Sadovayan pienet ja meluisat, rokkia ja teknoa jopa kadulle huudattavat putiikit tarjoavat kuitenkin samantyyppistä tavaraa. Tarjolla on kaikkea lenkkareista ja farkuista hääpukuihin ja helmikoruihin. Kuten arvata saatta, Dolce & Cabbanan tai Diorin logojen oikeellisuuteen ei kuitenkaan kannata luottaa. Mitä lähemmäs Sennayaa päästään, sitä enemmän rihkamapuodit vaihtuvat kuitenkin varsin toimiviin ja monipuolisiin kenkäkauppoihin, joita taitaa mahtua viimeiseen kortteliin toista kymmentä.

Sennayalle päästäessä näkymä aukeaa melkoisesti. Jos tässä vaiheessa vielä jalat kantavat ja ylimääräinen raha houkuttelee lompakon kätköissä, vasemmalle (eli Sadovaya ulitsan eteläpuolelle) jää kauppakeskus Pik (Пик). Vaikka lasinen talo kenties ulkoasunsa ja kokonsa puolesta muistuttaa suomalaisia kauppakeskuksia, marmoriset lattiat ja maisemahissit ovat ihan hienot.

Talon takaa, ulitsa Efimovalta pääsee toiseen vastaavaan pytinkiin nimeltään Sennaya. Ainakin kirjoittaman mielestä tämä kauppakeskus on yksi parhaista koko-valikoima-suhteensa puolesta. Vaikka pinta-alaa ei ole mitenkään pöyristyttävästi (tosin suomalaisittain voi kyllä tuntua siltäkin), katon alle ovat sijoittuneet monet varsin toimivat ja mukavat brändit ja liikkeet. Täältä löytyvät muun muassa monille suomalaisille tutut merkit kuten Mango, Moti:vi, Benetton, Timberland, Miss Sixty ja Lacoste, sekä kymmeniä muita mielenkiintoisia merkkejä. Lisäksi ravintolamaailmasta voi valita välipalaa moneen makuun: pizzaa, Ronaldin purilaisia, Kentuckyn paistettua kanaa tai vaikka sushia, SubWayn patonkeja tai paikallisten suosimia Teremokin blinejä. (Huom! Nyky-Venäjällä blini ei ole paksu ja tehty tattarista. Kyseessä on tavallinen lettu eli räiskäle, joka voidaan tarjoilla mitä persoonallisimmilla täytteillä. Palaan tähän aiheeseen toisen kerran.)

Joko pakkasit?
Vaikka tämä on vain pieni raapaisu pinnalta, alkuun sillä ehkä pääsee. Pietarissa on lähes viisi miljoonaa asukasta, joille rahan säästäminen on aina ollut varsin ristiriitainen asia. Jos sitä ei ole vienyt valtio tai varkaat, se on saattanut menettää arvonsa jopa yhdessä yössä. Venäläiset ovat myös kohtalonuskossaan yleensä paljon valmiimpia ottamaan riskejä ja elämään hetkessä. Siksi raha, silloin kun sitä on, mieluusti vaihdetaankin johonkin itseisarvoisempaan ja se näkyy kaupunkikuvassa. Kyllä Pietarissa siis vaihtoehtoja riittää, mitä tulee ostospaikkoihin. Loppukevennykseksi vielä oheinen potretti, joka hyvin kuvaa pietarilaisten kulutustottumusten muutosta. Kaupunkioloissa lemmikin on hyvä olla pienikokoinen mutta ainahan eläimiä voi hankkia useampia. Ja menoa säestää kuudentoista pienen karvajalan aiheuttama suhina – shhshhshhshh…

Viikon ravintolavinkki – Cafe Zoom
Keskustassa, Gorohovaya ulitsa 22:ssa (Гороховая улица, дом 22) sijaitseva kahvila-ravintola-galleria on paitsi tunnelmaltaan myös ruokatarjonnaltaan mukavan kotoisa ja kuitenkin kultturelli. Taiteellista ilmapiiriä luovat kuukauden tai parin välein vaihtuvat seinien taideteokset. Jos jotakin mielenkiintoista sattuu silmään, todennäköisesti voit myös halutessasi ostaa sen mukaan. Verkkosivut ovat (toimiessaankin) vain venäjäksi mutta kuvista ainakin voi olla iloa (linkkirivin kolmanneksi viimeinen, eli фотографии).

Pietarin kauneutta ja nähtävyyksiä hehkuttavat monet. Näkemistä ja kokemista riittää, vaan kuinka kaupungissa oikein kannattaa liikkua? Tiedän paikan, mutta miten sinne kannattaa suunnata? Vuorossa siis Pietarissa liikkumisen lyhyt oppimäärä, olkaa hyvät.

Kävellen olisit jo perillä
Pietarissa liikkuminen ei itse asiassa ole lainkaan niin hankalaa, kuin miltä se aluksi saattaa tuntua. Monet ensikertalaiset ystäväni ovat onnistuneesti liikkuneet itsekseenkin niin metrolla, ratikalla kuin bussillakin pienen opastuksen jälkeen. Sillä eihän julkinen liikenne kuitenkaan niin suuresti eroa maasta toiseen liikuttaessa.

Aloitetaan siis siitä, kuinka Pietarissa voi ja kannattaa liikkua. Parasta, mitä matkalle voit ottaa mukaan, ovat mukavat ja vuodenajasta riippuen, hengittävät tai lämmittävät kengät. Pietarin mittakaava on nimittäin iso. Siis oikeasti. Tuntuu hieman hullulta seisoa Pietarin pääkadulla Nevski Prospektilla Moskovan juna-aseman luona ja katsoa hyvällä säällä toisessa päässä näkyvää Admiralitetin kultaista tornia. Välissä kun on noin kolme kilometriä piikkisuoraa tietä. Pietarin keskusta on kuitenkin kaupungin kokoon nähden kohtuullisen pieni, joten tavallinen kaupunkilomailija pärjää oikein hyvin tuolla säteellä. Näiden kahden pisteen väliin kun jää niin Verikirkko, Kazanin Katedraali kuin Gostini Dvorin kuuluisa tavaratalo. Lisäksi katua täplittää monipuolinen valikoima erilaisia putiikkeja ja ravintoloita.

Siitä on kuitenkin lähdettävä, että joka paikkaan on siis pitkä matka ja käveltyä tulee pakostakin, kun korttelit ovat valtavan kokoisia ja kadut leveitä ja pitkiä.Vaikka jalkaisin matka taittuu usein jopa liikennettä nopeammin – näin varsinkin ruuhka-aikaan ja lyhyemmillä matkoilla, toisinaan ei vain enää huvita kävellä. Silloin on tarjolla monta ihan toimivaa vaihtoehtoa.

Johdinauto, linja-auto vai raitiovaunu?
Pietarin maanpäällinen julkinen liikenne koostuu kolmesta vaihtoehdosta: tavallisista linja-autoista (автобус = avtobus), raitiovaunuista (трамвай = tramvaj) ja suomalaisittain hieman kummallisista johdinautoista (троллейбус = trollejbus). Näitä tukee lisäksi niin sanotut reittitaksit, jotka erottaa linja-autoista niiden pienemmästä koosta (muistuttavat yleensä suomalaisia tila-autoja) ja K-kirjaimesta numeron edessä.

Linja-auto, raitiovaunu ja johdinauto ovat periaatteiltaan hyvin yksinkertaisia käyttää. Pysäkit on yleensä merkitty kyseisiä kulkuneuvoja muistuttavilla kylteillä sekä useimmiten keltaisella taululla, jossa näkyy siinä pysähtyvien kulkuneuvojen numerot ja ne pysäytetään kättä nostamalla kuten Suomessa. Kulkuneuvoihin voi nousta pysäkeillä mistä ovesta tahansa ja matka maksetaan konduktöörille, joka kyllä tulee kyselemään maksua (jos ei tule, toimi vain kuten venäläinen, äläkä ole huomaavinasi koko asiaa). Hinta on noussut tasaisesti viimeisten vuosien aikana ja on nykyisin 19 ruplaa (alle 50 senttiä) matkustajaa kohden. Matka ei sisällä vaihtoa mutta sillä voi matkustaa niin kauan kuin haluaa. Kulkuneuvot pysähtyvät jokaisella pysäkillä, joten poistuminen tapahtuu yksinkertaisesti halutulla pysäkillä.

Reittitaksit (маршрутка = marshrutka), eli paikallisittain marsut, ovat aavistuksen monimutkaisempia ensikertalaisille. Nämä nimensä mukaisesti reittiä ajavat taksit pysähtyvät reittinsä varrella missä tahansa, myös pysäkeillä. Tälläinen auto pysäytetään halutussa paikassa kättä nostamalla ja matka maksetaan kuljettajalle. Yleensä hinta on kirjattu seiniin tai ikkunoihin liimatuille paperilapuille ja vaihtelee kahden ja kolmenkymmenen ruplan välillä linjasta riippuen. Reittitakseista voi poistua myös halutussa kohdassa, jolloin kuljettajaa pyydetään pysähtymään halutussa paikassa – ja kyllä, voimakas viittilöiminen ja epämääräinen höpötys yleensä riittää merkiksi.

Maanalainen eli metro
Pietarin metroon liittyy muutamia hyvin ominaisia piirteitä, jotka saattavat hämmästyttää ensikertalaista. Ensinnäkin joidenkin metroasemien ovista pidetään auki vain osa, älä hämmästy vaan kierrä viereiselle ovelle. Kokemukseni ja kuulopuheiden mukaan syy tähän on väestönpaljous. Mikäli kaikki ovet metroille olisivat auki, väkimassa pakkautuisi lipunmyyntiaulaan. Ovia sulkemalla pystytään säännöstelemään sisään virtaavien ihmisten määrää, jolloin aulat pysyvät kohtalaisen väljinä.

Metrossa matkustaminen tapahtuu yleensä ns. metropoletilla, zetonilla (жетон, kuvassa). Tämän noin 20 ruplaa maksavan kolikon saa ostettua lipunmyyntikassoilta yksinkertaisesti antamalla rahan ja kertomalla montako – näyttääkin voi, jos ei viesti tunnu muuten menevän perille. Yksi = adin (один), kaksi=dva (два), kolme = tri (три). Kolikko pudotetaan puomeissa oleviin lokeroihin, jolloin puomeista voi kulkea läpi, ja sitten vain metroon.

Pietarin metroverkostoon kuuluu nykyään viisi linjaa, joista löytyy varsin toimiva kartta esimerkiksi metrojärjestelmän verkkosivuilta osoitteesta www.metro.spb.ru. Ainakin keskustan asemille on saatu viime vuoden aikana opasteet myös latinalaisin kirjaimin sekä osittain jopa englanniksi, ja opasteita seuraamalla oikea laituri löytyy kohtalaisen helposti. Kullakin laiturilla lukee kyseisessä suunnassa seuraavien asemien nimet, joita tavaamalla oikean suunnan voi varmistaa.

Vaikka osa Pietarin metroasemista on hyvin kauniita ja luettavissa jopa nähtävyyksiksi, sääntöjen mukaan kuvaaminen on kielletty. Jos siis aiot ottaa kuvia, muista olla tarkkana vartijoiden suhteen. Sakko ei tosin ole montaa sataa ruplaa, mutta asian selvittäminen sitäkin inhottavampaa.

Taksi tai auto
Taksiyhtiöitä Pietarissa alkaa olla jo enemmän kuin tarpeeksi ja hinta-laatu-suhteista on välillä vaikea pysyä kartalla. Normaalihinnat keskustan alueella pyörivät tavallisessa autossa parin-kolmensadan ruplan tienoilla ja minibusseissa noin viiden-kuudensanan korvilla. Tarvittaessa hotellit ja ainakin osa ravintoloista tilaavat takseja pyynnöstä mutta määränpää on hyvä kertoa jo tilausvaiheessa. Koska taksien kanssa voi hinnasta helposti saada ison riidan, on ulkomaalaisen yleensä suositeltavaa varmistaa hinta jo etukäteen. Ja mitään siistejä nahkapenkkisiä Mersuja ystävällisellä palvelulla ei kannata odottaa, mutta tärkeintä kai kuitenkin on perillepääsy.

Paikalliset käyttävät tilattuja takseja melko harvoin, mihin on parikin syytä. Ensiksikin taksi on tilattava hyvissä ajoin etukäteen, varsinkin jos auton haluaa edullisemmasta firmasta. Alle puolen tunnin autoa ei yleensä saa lainkaan ja ruuhka-aikana saattavat odotusajat venyä tunteihin. Lisäksi etukäteen tilatut taksitkin myöhästelevät kaupungin ennalta-arvaamattomuuden vuoksi, joskus varsin pitkiäkin aikoja. Asiaa korvaamaan on kuitenkin kaupunkiin syntynyt oma kulttuurinsa.

Kun pietarilaiset tarvitsevan kyydin, he ojentavat kadunvarressa kätensä sivulle ja pysäyttävät jonkin ohikulkevan auton. Iso osa kaupungilla liikkuvista kuljettajista on valmiita ajamaan vähän ylimääräistä lisätienestin toivossa, niinpä pysähtyneen autonkuljettajan kanssa sovitaan osoite ja hinta, ja ei muuta kun matkaan. Turistille prosessi on tietysti hiukan kivuliaampi, mikäli yhteistä kieltä paikallisten kanssa ei löydy. Jos rohkeutta riittää, kannattaa kuitenkin kokeilla, ainahan osoitteen voi näyttää paperilla ja numerot piirtää vaikka kartan kulmaan. Kauhutarinoitahan Venäjältä riittää, ja nämä pimeät taksit eivät ehkä ole ajatuksena niitä luottamusta herättävimpiä mutta itse olen liikkunut kuluneet vuodet lähinnä tällä tavalla, ja toistaiseksi mitään kummallisempaa ei ole tapahtunut. Suurimpia riskejä välttääkseen kannattaa kuitenkin hypätä ainoastaan autoon, jossa ennestään istuu vain yksi ihminen, välttää äärimmäisen pröystäileviä autoja (itse en ehkä hyppäisi Porche Cayannen takapenkille, vaikka mahdollisuus tulisikin) ja pitää maalaisjärki matkassa.

Käytännön vinkkejä
Pietarin kokoisessa isossa kaupungissa julkiset kulkuneuvot ovat usein hyvin täysiä. Jos joku ratikassa tai metrossa koputtaa olkapäähän ja kysyy selkäsi takaa jotakin, todennäköisesti hän tiedustelee, jäätkö seuraavalla pysäkillä. Jos tarkoituksesi on jatkaa matkaa edemmäs, helpointa on pudistaa päätä ja päästää toinen ohi lähemmäs ovea. Tällöin pysäkin kohdalla liikehdintä on rauhallisempaa ja luontevampaa.

Miljoonakaupungissa ihmiset myös oppivat olemaan hyvin lähellä toisiaan. Ruuhkaisessa metrossa ei esimerkiksi ole juuri muuta vaihtoehtoa. Ihmiset kuitenkin pyrkivät luomaan ympärilleen henkisen yksityisen tilan joko lukemalla tai kuuntelemalla musiikkia. Älä myöskään hämmenny, kun ihmiset seisovat jonoissa tai kassoilla aivan lähellä, he ovat pakon edessä tottuneet tekemään niin. Käytännössä nimittäin menetät paikkasi jonossa varsin nopeasti, jos pidät suomalaiselle luontevaksi tuntuvan etäisyyden edellä olevaasi.

Toivottavasti liikkuminen Pietarissa helpottuu edes hippusen näillä vinkeillä. Ei kaupungissa liikkuminen niin kovin hankalaa ole, kun rohkeasti vain käy asiaan käsiksi. Tässäkin kohtaa pelkillä aakkosilla pääsee jo pitkälle, ja vallan hyvin pärjää kyllä ilmankin. Sitten ei kun Pietariin!

Viikon ravintolavinkki – Stolle
Paikallinen kahvila-piirakka-ketju Stolle tarjoaa ihanan maistuvia piirakoita kaikilla mahdollisilla täytteillä: lohta tai jauhelihaa, sieniä, kaalia tai sipulia, jälkiruoaksi vaikka rahkaa tai mansikoita. Englanninkielisiltä verkkosivuilta löytyy myös ketjun osoitetiedot sekä tarkempaa tarjontavalikoimaa.

PS. Verkosta löytyy englanninkielinen Pietari-aiheinen verkkosivu, johon on koottu mielestäni ihan mielenkiintoisesti tietoa kaupungista. Osoite on www.saint-petersburg.com.

Ystävänpäivä on yleistynyt Venäjällä vasta viime vuosina. Ilmiö muistuttaa paljon amerikkalaista kulutusjuhlaa, ja kuten eräs venäläinen ystäväni kertoi, varsinkin vanhempi väestö pitää Venäjällä koko ystävänpäivää länsimaisena hapatuksena. Tämä ei kuitenkaan estä nuorisoa juhlimasta ystävyyden ja rakkauden päivää, jolloin ostetaan lahjoja, käydään ulkona syömässä ja juhlimassa.

Venäläisille ystävät ovat yleensä elämässä prioriteettilistan kärjessä ja se on hyvin ymmärrettävää. Perhe voi olla Venäjän kokoisessa maassa viiden tai kuuden päivän junamatkan päässä, eikä apua tiukan paikan tullen ole tarjolla. Maassa, jossa sosiaalituki on lähinnä silmänlumetta ja yksilöistä ei kiinnostu juuri kukaan, ystävät todella ovat kultaa kalliimpia. Kullalla voi ostaa omaisuuksia mutta kultakin voi loppua joku päivä. Tai menettää arvonsa, kuten idässä on opittu ymmärtämään. Ensin omaisuudet jakoi uudelleen sosialismi, sitten kapitalismi ja äskettäin vielä ruplan romahdus. Mihin muuhun ihminen voisi Venäjän kaltaisessa maassa luottaa paitsi ystäviinsä?

Venäjänopettajani kertoi hyvin kuvaavan tarinan ystävästään, jonka koti oli ryöstetty putipuhtaaksi hänen ollessaan matkoilla. Kotiin palatessaan mies löysi vain ulko-oven repsottamassa selällään. Hän ei ehtinyt asiaa surra puolta tuntia, kun ystävä soitti kysyäkseen matkan kuulumisia. Surullisena ja epätoivoisena mies kertoi tapahtuneesta ja tuskasteli, missä ihmeessä hän nukkuisi seuraavan yön. Ei sänkyä, ei tuolia, ei astioita, ei yhtikäs mitään. Suomalainen saattaisi tarjota yösijaa ja kyyditä poliisilaitokselle, mutta venäläinen ajattelee toisin. Tämä soittamaan sattunut ystävä laittoi sanan kiertämään ja kysyi kaikilta ystäviltään ja tuttaviltaan ylimääräisiä huonekaluja ja kodin muita tarve-esineitä. Iltaan mennessä oli tämän epäonnisen miehen koti täyttynyt paitsi huonekaluista myös ihmisistä.

Meistä tämä saattaa kuulostaa lähinnä tungettelevalta. Mitä ihmettä mies nyt tekisi muiden rojuilla? Entä jos ne toisivatkin jotakin aivan kamalia tavaroita? Keskituloinen venäläinen katsoo kuitenkin asiaa varsin erilaisesta näkökulmasta. Elämisen standardit ovat usein varsin eri luokkaa kuin meillä. Kodin perusvarustukseen ei kuulu viime kesänä vaihdetut laminaattilattiat ja kotistereojärjestelmä. Valtaosa miljoonakaupunkien asunnoista on varsin huonossa kunnossa ja ne maksavat silti omaisuuden. Tarinan opetus ei siis ole muiden tuppautuminen vaan ystävän auttaminen hädässä.

Ystävänpäivä saattaa saada Venäjällä karnevaalimaisia piirteitä mutta ystävyyden ydin piilee onneksi paljon syvemmällä. Tavallisten venäläisten kyky välittää ja huolehtia lähimmäisistään on usein upean avointa ja innovatiivista. Voisimmeko me ehkä oppia jotain naapureiltamme tällä saralla?

Romantiikkaa ilmassa
Sokos Hotel Palace Bridge lanseerasi Pietarissa Love & Romance -viikot ystävänpäivän kunniaksi. Maaliskuun kahdeksanteen päivään asti pariskunnat voivat 6500 ruplalla nauttia ihanasta ystävänpäivästä, johon kuuluu rentouttava ilta kylpylässä, lahjaksi punaiset uimahousut ja uimapuku sekä kahden hengen pitkä illallinen ja pullollinen rose-viiniä. Tälläinen romanttinen ilta, sydämenmuotoiset leivokset ja vaaleanpunainen kuplajuoma saattavat tosin tuntua liian imelältä suomalaiseen makuun, itänaapurin naisten uskoisin kuitenkin arvostavan ideaa.

Edellisen megakokoisen postauksen jälkeen ajattelin kirjoittaa jostakin kevyemmästä ja kiinnostavammasta aiheesta kuten vaikka Pietarin ostosparatiiseista mutta se saa vielä odottaa loppuviikkoon. KP nosti kommentissaan esiin hyvin oleellisen asian nimeltä viisumi, jota voisin hieman valottaa ennen itse kaupunkiin ehtimistä.

Venäjän viisumibyrokratia voi vaikuttaa varsin monimutkaiselta varsinkin, jos ryhtyy lukemaan verkossa käytävää keskustelua viisumityypeistä, puolloista, kutsuista, majoitusvarauksista, matkatoimistoimiston hinnoista ja konsulaatin hinnoista. Yritän selventää asiaa nyt perinpohjin niin hyvin kuin vain taidan. Todellisuudessa juttu ei ole niin kovin monimutkainen, vaikka saattaa ensialkuun siltä vaikuttaakin.

Yhden kerran turistiviisumi

Mikäli tarkoituksena on matkustaa esimerkiksi Pietariin tai Moskovaan yhden kerran lomamatkalle, yksinkertaisin vaihtoehto on ehdottomasti tavallinen yhden kerran turistiviisumi. Näitä järjestävät valtaosa suomalaisista matkatoimistoista. Minulle tuttuja toimistoja ovat ainakin Lähialuematkat (Helsinki), Neva Tours (Turku) sekä Saimaan Matkaverkko (Lappeenranta) mutta netistä hakemalla löytyy kymmeniä muitakin vaihtoehtoja. Hinnat voivat vaihdella melko paljonkin mutta tavallisesti kustannukset ovat noin 50-70 euroa per viisumi ja toimitusaika yleensä parista viikosta kuukauteen. Yhden kerran turistiviisumia varten matkatoimisto pyytää seuraavia asioita:

1. Ehjä passi, joka on voimassa 6 kuukautta suunnitellun matkan päättymisen jälkeen.

2. Täytetty ja allekirjoitettu viisumianomuskaavake, jonka saa esimerkiksi Venäjän konsulaatin sivuilta tai matkatoimistoista. Mikäli joidenkin kohtien kanssa tulee ongelmia, matkatoimistot auttavat varmasti asiassa.

3. Yksi, mielellään korkeintaan 3 kk vanha passikuva, jossa tulisi olla valkoinen tausta (ei esim. koulukuva).

4. Matkavakuutustodistus, josta käy ilmi vakuutetun koko nimi, syntymäaika, vakuutusnumero ja voimassaoloaika sekä mielellään lyhyesti vakuutuksen kattavuus. Kertaviisumiin riittää yleensä vakuutuskortti, mikäli nämä ehdot täyttyvät. Muissa tapauksissa vakuutusyhtiöt osaavat tälläisen paperin tehdä hyvin nopeasti, kunhan vaatimukset vain kerrotaan heille.

(Venäjän viisumia varten tarvitaan aina myös kutsu (ns. puolto), jonka turistiviisumin tapauksessa tekee matkatoimisto.)

Tämä lista saattaa vaikuttaa paljon monimutkaisemmalta kuin se oikeasti onkaan. Kun vain passi on olemassa, hakemuksen täyttää parissa minuutissa ja vakuutusyhtiötä voi yhdellä soitolla pyytää vaikka faksaamaan tai postittamaan vakuutustodistus suoraan matkatoimistoon. Valokuvan hankkiminen lienee työläin vaihe, sillä sitä varten on yleensä hankkiuduttava valokuvausliikkeeseen. Vaikka paperille tulostetut rakeiset kuvat eivät kelpaakaan, mikäli kotoa löytyy valokuvaprintteri ja joku hieman kuvankäsittely hallitseva, voi “passikuvan” myös ottaa kotona. Tämä kannattaa kuitenkin tarkastaa matkatoimistosta etukäteen.

Ja ihan vain välihuomautuksena muistuttaisin, ettei matkatoimistojen myymiin matkapaketteihin läheskään aina kuulu viisumia. Se tarkoittaa siis edellä esitetyn mukaista lisätyötä ja -kuluja ennen matkaan lähtöä. Ongelmahan se ei sinänsä ole, mutta saattaa tulla yllätyksenä, jos asiaa ei ole tarkastanut ennakkoon.

Muita viisumivaihtoehtoja
Viisumin voi halutessaan hankkia saman tien myös kahdelle kerralle tai vuodeksi. Tällöin puhutaan liikemiesviisumeista. Kahden kerran viisumi on voimassa kolme kuukautta ja mahdollistaa – nimensä mukaisesti – Venäjällä vierailun kahdesti. Vuoden viisumilla voi Venäjälle matkustaa vuoden aikana niin usein kun haluaa mutta maassa voi oleskella ainoastaan 90 vuorokautta kunkin puolen vuoden aikana (ts. korkeintaan 18o päivää vuodessa). Mutta tässä kohtaa asia meneekin jo melko monimutkaiseksi (jos ei se ollut sitä jo alusta asti).

Liikematkoille tarkoitetut useamman kerran viisumit ovat saatavissa yleensä myös matkatoimiston kautta, tosin hieman pidemmällä käsittelyajalla. Näissä tapauksissa matkatoimiston on  hankittava erikseen venäläisen organisaation nimissä tehtävä kutsu. Vaatimukset ja prosessi ovat kuitenkin asiakkaan kannalta pääpiirteiltään samat: paperit kokoon ja matkatoimistoon.

Viisumikutsun voi periaatteessa hankkia myös itse, mikäli tiedossa on sopiva venäläinen taho. Tällöin kyseinen venäläinen organisaatio laatii säädösten mukaisen kutsun leimalla ja allekirjoituksella. Tämän kutsun kanssa viisumin voi hakea joko suoraan Venäjän konsulaatista Suomesta, missä hinta on kiinteästi 35 euroa (lukuunottamatta pikaviisumeita) tai vaihtoehtoisesti edellä esitettyyn tapaan matkatoimiston kautta.

Oman vivahteensa tämän koko viisumirumbaan tuovat koko vuoden maassa oleskelun mahdollistavat työ-ja opiskelijaviisumit, joiden prosessi on jo vallan oma lukunsa (tai niitä lukuja voidaan tarvita parikin). Mikäli suunnitelmissa on ihan muuttaa Venäjälle, kannattaa asiaan paneutua jo ihan ajan kanssa.

Vaikka tässä kohtaa ehkä tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja hanskat naulaan, ei kannata vielä antaa periksi. Tottahan viisumin aiheuttama 50 euron lisäkustannus on vaikka Tukholman laivaristeilyn rinnalla varsin ärsyttävä lisä, mutta toisaalta Venäjällä on melkoisesti mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Loppuviikosta kirjoitan taas lisää ja kerron, kuinka Itäkeskus tai Tukholman kauppakadut ovat vain hiljaisia pieniä toreja Pietarin Mega Mall’n rinnalla.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja kauniita hiihtokelejä lumiseen Suomeen!

PS. Suomalaisten Sokos Hotellien sivuilla on myös lyhyesti infoa aiheesta, esim. Sokos Hotel Vasilievsky.

Matkatoimistot tarjoavat käytännöllisiä ja käteviä pakettimatkoja Pietariin. Vaan entä jos mielessä olisi hieman räätälöity versio? Kun suuntana on Pietarin kaltainen metropoli, matkustaa voi nimittäin monella tavalla. Monet muistavat kyllä junan vievän itään, mutta tosiasiassa mukavia ja edullisia vaihtoehtoja on monia muitakin. Kiskojen lisäksi Pietariin pääsee niin sinisin kuin muunkinvärisin siivin, erityyppisillä kumipyörillä, ja pian taas myös vesiteitse. Jos viisumi on kunnossa ja menojalka vipattaa, miten siis matka aloittaa?

Kiskoja kunnostetaan
Rautatie lienee useille suomalaisille tutuin ja turvallisin tapa matkustaa itään. Helsingin ja Pietarin välistä junarataa on kunnostettu jo hyvä tovi uusia nopeajunia (VR:n itse käyttämä ilmaisu) varten. Allegroksi ristitty liikenneyhteys saataneen auki vuoden 2010 aikana, itse veikkaisin kuitenkin loppuvuotta tai vuodenvaihdetta. Allegron on aikanaan tarkoitus toimittaa niin turistit kuin työmatkalaisetkin Helsingistä Pietariin jopa kolmessa tunnissa. Alkuun aika-arvio on kuitenkin puoli tuntia enemmän.

Junalla pääsee Pietariin myös ennen Allegroa, välillä liikennöi kolme vuoroa päivässä. Ratatöistä johtuen matkustusaika venyy kuitenkin yli kuuteen tuntiin. Pietarin junien osalta kannattaa huomioida, että Helsingistä aamulla lähtevä juna henkilökuntineen on suomalainen, kun taas ilta- ja Moskovaan jatkava yöjuna ovat venäläisiä. Muutoin asialla ei juuri ole merkitystä, kuin kielen osalta. Venäläisten junien henkilökunnan ei kannata odottaa puhuvan kovin hyvin muuta kuin venäjää. Useimmiten tarvekin on kuitenkin melko vähäinen.

Kansainväliset junaliput myy Suomessa VR. Verkkokaupasta niitä ei kuitenkaan saa, vaan liput on haettava tiskiltä. Mukaan ostosreissulle on syytä varata ainakin matkustajien passit, mikäli lippuja on tarkoitus ostaa muillekin kuin tiskille saapujalle. Mikäli loma ajoittuu yleisten lomien tai pyhien tienoille, liput kannattaa myös ostaa ajoissa. Itse olen useammin kuin kerran ollut ostamassa ei-oota juuri silloin, kun ihan välttämättä olisi pitänyt päästä matkaan. Lippujen hinnat vaihtelevat sesongin mukaan. Tällä hetkellä yhdensuuntaisesta lipusta saa pulittaa noin 60 euroa, kesäaikaan noin viisi euroa enemmän. Menopaluun hinta on yksinkertaisesti kaksi kertaa menolopun hinta. Opiskelijoille huono uutinen on se, ettei näistä lipuista anneta myöskään mitään alennuksia (lukuunottamatta ryhmiä, ks. www.vr.fi)

Kumipyöriin verrattuna kiskot eivät ehkä ajallisesti ole paljoa parempia, mutta junamatkustamisessa on muita etuja. Ravintolavaunussa voi nauttia iltapalan tai lasillisen maisemia ihastellessaan, ja jaloittelukin on mukavampaa junassa kuin bussissa. Ekologisempaakin juna on, ainakin lentämiseen verrattuna.

Luontevasti linja-autolla
Bussi, dösä, linja-auto, linjuri, linkku tai linkki. Nimestä riippumatta näitä isoja moottoroituja matkustajien kuljetusajoneuvoja ajetaan Pietariin eri puolilta Suomea useita vuoroja päivässä. Matkahuollon kautta voi ostaa lipun suomalaisiin vuorobusseihin. Yhden suunnan hinta pyörii neljänkympin paikkeilla ja matka-aikaa kertyy Helsingistä noin 7-8 tuntia, Turusta muutama enemmän. (Huomioi aikatauluja lukiessasi Suomen ja Venäjän välinen aikaero, joka on yksi tunti).

Matkahuollon lisäksi Pietariin liikennöi muitakin organisaatioita. Ainakin Lappeenrannasta Pietariin pääsee arkipäivisin myös HH-Kuriirin kyydissä. Tämä paikallinen firma toimittaa idän suuntaan myös postia, paketteja tai muuta tarvittavaa tavaraa. HH:n pikkubussi lähtee Lappeenrannasta aamutuimaan ja palaa kaupunkiin alkuillasta.

Venäjää yhtään osaaville tai muutoin seikkailumielisille on tarjolla lisäksi lukematon määrä venäläisiä yhteyksiä. Halvimmillaan Helsinki-Pietari-välin taittaa kymmenellä eurolla, mutta vaihtoehtojen runsaudesta johtuen suosittelen kysäisemään lisätietoja joko minulta tai venäjää puhuvilta tuttavilta.

Lentäen olisit jo perillä – ehkä
Suomesta Pietariin liikennöi useampikin lentoyhtiö. Helsingistä matka taittuu Finnairin lisäksi ainakin entisen Pulkovon, nykyisin Russian Airlinesina tunnetun lentoyhtiön koneilla. Talouden hidastuttua lentoyhtiöt ovat hinnoitelleet lippuja varsin agressiivisesti, ja Rossiyalta saa/sai meno-paluu-lippuja parhaimmillaan jopa 70 eurolla. Vaikka näin huimia tarjouksia ei enää löytyisikään, lentojen hinnat ovat ainakin vielä junaan nähden varsin kilpailukykyisiä. Aikataulua suunnitellessa kannattaa kuitenkin huomioida Pietarin kaltaisen suurkaupungin koko ja liikenneruuhkat. Kun junalla pääsee suoraan keskustaan, saattaa taksimatka lentokentältä viedä ruuhka-aikaan helposti pari-kolme tuntia tai jopa enemmän.

Leppoisasti laivalla

Kuten viimeksi vinkkasin (ja tiedotuskanavat ovat paljon uutisoineet), Helsingin ja Pietarin välille avataan pian (jälleen) myös laivayhteys. Reitillä huhtikuussa aloittava St. Peter Line -varustamo luottaa Venäjän uuden viisumilain vetovoimaan. Äskettäin voimaan astunut muutos mahdollistaa kyllä noin periaatteessa kolmen päivän viisumittoman vierailun Pietariin, mutta siihen sisältyy pari jippoa. Ensiksikin kyseessä tulee olla matkatoimiston tai matkaoppaan johdolla tehtävä matka, jossa Pietarissa majoitutaan hotelliin. Monille uutinen on silti iloinen yllätys, sillä nyt pohjolan helmeä voi lähteä ihastelemaan lyhyelläkin varoitusajalla ilman inhottavaa dokumenttikaaosta. Kunhan yksityiskohdat selkenevät, matkatoimistot ja laivayhtiö rakentavat varmasti houkuttelevia paketteja kiinnostuneille.

Neljä pyörää ja ratti
Lopuksi pari sanaa omasta autosta. Moni sitä tuskin edes harkitsee, ja hyvä niin, sillä silloin säästyy monelta murheelta. Pietari ei kilometreissä kuitenkaan ole kovin kaukana Suomen rajalta ja oma auto voi ainakin teoriassa tuntua oikein hyvältä ajatukselta. Ennen kuin autoa lähtee rajan yli suuntaamaan, kannattaa kuitenkin tarkastaa pari asiaa.

Ihan ensin on syytä varmistaa, että tarvittavat vakuutukset ja paperit ovat kunnossa. Venäläisen pakollisen vakuutuksen saa tarvittaessa nykyisin rajalta, mutta siitä ei suuremmalti ole onnettomuustilanteessa suomalaiselle apua. Moni suomalainen vakuutusyhtiö ei myöskään korvaa Venäjällä varastettua autoja tai niiden osia, mikä voi tulla ikävänä yllätyksenä auton kadottua. Jos tarkoitus on yöpyä hotellissa, kannatta kysyä parkkimahdollisuutta etukäteen. Läheskään kaikilla hotelleilla pysäköinti ei ole noin vain mahdollista tai sen kustannukset saattavat olla koviakin, enkä minä ainakaan jättäisi autoani noin vain kadun varteen. Ainakin kahden ystäväni auto on sosialisoitu – molemmilla kerroilla liikennöidyltä paikalta päiväaikaan ja hyvin lyhyessä ajassa.

Lisäksi  huomionarvoinen asia autoilun saralla ovat miliisit. Miliisien mielivaltainen toiminta kohdistuu venäläisiinkin, mutta ulkomaalainen rekisterikilpi on aina punainen vaate. Absurdein juttu  on varmaan ollut karvalakkiin puhalluttaminen (ensin puhalluspilli karvalakkiin sojottamaan, sitten pyydetään puhaltamaan, minkä jälkeen syytetään rattijuopumuksesta ja vaaditaan poskettomia summia sakkoja). Yleensä kyse on vain siitä, että miliisit arvaavat ulkomaalaisten mielellään välttävän asemalle lähtemisen vaivan. Siellä kun saattaa  hyvin tuhraantua koko päivä. Vaikka Pietarissakin on paljon täysin rehellisiä poliiseja, ikäviä tapauksia on ihan liikaa ja pysäytetyksi voi tulla täysin syyttä.

Liikennekulttuuri on myös Venäjällä hyvin erilainen. Täällä mennään eikä meinata, tilannenopeudet ovat kovia ja eteneminen yritetään maksimoida tunkemalla pienimpiinkin väleihin. Päättömyydestä johtuen kolareita sattuukin usein. Lyhyestä virsi kaunis: en erityisesti suosittele oman auton tuomista Pietariin, jollei sille ole välttämätöntä edellytystä tai tarkasti tiedossa mistä on kyse.

Huhhuh – tulipas nyt tupattua kaikki mahdollinen yhteen postaukseen. Onpa nyt ainakin sitten koottu vähän kattavampi tietopaketti matkustustavoista. Johtopäätös kuitenkin lienee selkeä: Pietariin on varsin helppo päästä, kun vain lähtee.

PS. Jos jokin jäi epäselväksi tai haluaisit lisätietoa mistä tahansa Pietariin liittyvästä aiheesta, jätäthän kommenttia!