Vasilin saari on osa Pietaria… tai oma erillinen alueensa aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Siellä asuvat ihmiset puhuvat meidän saaresta, minun saaresta, pitävät aluetta ainoana mahdollisena paikkana asua Pietarissa. Siellä on kaikkea mitä arkielämässä tarvitsee. Tunnelma on omansa, mutta Pietarin voi kuitenkin myös aistia täällä voimakkaasti. Vierailija usein tutustuu saaren itäosan majakkapylväiden koristamaan aukioon ja harvemmin ehtii kyläillä pidemmällä, kaduilla ja linjoilla.

Tytöt Vasilinsaaren etelänpuoleisella rantakadulla - vastarannalla Pietarin keskustan rakennuksia.

Viime viikolla vietimme vapaa-aikaamme tällä Pietarin saarella. Ikään kuin tapoihin jo kuuluisi pohtia paikan ominaispiirteitä, sillä jälleen joku mainitsi pitävänsä alueesta kovin ja haluavansa asua siellä. Vaikka arkkitehtuuriltaan paikka saattaa muistuttaa muita kaupungin keskustan alueita, ei se jostain syystä tee siitä niiden kaltaista. Kadut ovat vehreiden puiden reunustamia, talvella taasen lumisateen jälkeen niiden oksat muuttuvat valkoisiksi, kävelykadulla paikalliset istuvat penkeillä, terasseilla ja käyvät ostoksilla pienissä liikkeissä. Kaduilla on rauhallista ja alue on raikas veden sitä ympäröidessä joka puolelta ja joka puolelta tulevan raikastavan tuulen vuoksi. Rantakaduilla autoja kulkee vilkkaasti, mutta sisällä niitä on vähän. Ihan kuin saarella olisi oma elämänsä.

 Kaupungin perustaja Pietari Suuri alkoi rakennuttaa tätä aluetta kolmisen sataa vuotta sitten. Hän suunnitteli tekevänsä saaresta kaupungin keskuksen ja ensimmäinen rakennus olikin Pietarin ensimmäisen kuvernöörin Alexandr Menshikovin palatsi etelän puoleisella rantakadulla. Varsin tyypillistä saarelle ovat sen linjat eli kadut. Omaperäisellä tavalla aina kaksi linjaa muodostaa yhden kadun eli 27 linjasta tulee 13 katua. Alun perin Pietari Suuri suunnitteli rakentavansa nämä kanaaleiksi, aivan kuten Venetsiassa!

Kävelykadulla tapaa useimmiten ainoastaan paikallista väkeä.

Tänä päivänä Vasilin saari on haluttua asuinaluetta, siellä on lukuisia pari-kolmesataa vuotiaita rakennuksia, viime vuosikymmeninä rakennettuja ja uusia rakennetaan edelleen. Alueella ikänsä eläneet tuttavani kertovat asumisen saarella olevan ihanaa, he ovat keskellä Pietaria, mutta toisaalta eivät ole, täällä heillä on rauhallista, viihtyisää ja kesäisin siltojen nouseminen eristää alueen niin, että hetkeen sinne ei pääse kukaan. He aistivat saaren erityisen ilmapiirin. Linjoilla ja rantakaduilla yksinkertaisesti on vain ihana kävellä.

Pysytään Vasilinsaarella vielä ensi kerralla, katsotaan mitä siellä voisi tehdäkään…

Rantakadulla puhaltava tuuli viilentää kesäistä lämmintä iltaa.Vieressäni autot ohittavat minut ja minä puolestani kadun penkeille ja rappusille istahtaneet nuoret ja vanhemmat. He näyttävät tulleen viettämään aikaansa tänne, joillakin on mukanaan koira, joillakin onki ja joillakin taasen erilaisia kesävirvokkeita. Myös shakkilauta oli eräillä kaveruksilla. Toisia pyöräilijöitä tulee myös vastaan, toiset tehokkailla maastureilla ja toiset pienemmillä taitettavilla pyörillä. Joudun hyppäämään pyörän satulasta alas ylittäessäni kadun, tällä rotvallilla on korkeutta varmaankin 20cm.

Kalastaminen näyttää olevan suosittu harrastus Pietarissa ja kalastajia usein näkeekin kaupungin vesistöjen rannoilla.

Olin sunnuntai-iltana pyöräilemässä Pietarissa poikkeuksellisesti toisenlaisella alueella aikaisempiin pyörämatkoihini verrattuna. Nyt lähdin Nevan kauniille rantakaduille, kun taas aikaisemmin olin suunnannut joko kauppaan, lähipuistoon, yliopistolle tai en minnekään. Jo viime kesäksi toin kotoa uuden, mutta pienen, edullisen ja kolisevan polkupyörän, mutta mittariin ei ole vielä kehuttavaksi määrin kilometrejä tullut.

Olen kuullut, että paikallisilla on kesäöisin tapana harrastaa pyöräilyä rantakaduilla. Muu liikenne on tähän aikaan rauhoittunut jo melkoisesti, joten tiet ovat varsin tyhjiä tällaiseen harrastukseen. Pyöräily suurkaupungin keskustan ihmisvilinässä ei välttämättä olekaan se helpoin tapa liikkua päivisin, eikä sitä moni tosiaan teekään. Viime kesänä ajelin yliopistolle venäjän tunneille ja kysyin vahtimestarilta minne voisin jättää pyöräni. Hän ei tiennyt mitä vastaisi ja tokaisi, että kaiketi minne vain, eihän tänne kukaan koskaan pyörällä tule. Tästä aiheesta tulikin jatkettua oppitunnilla. Opettajani kertoi kuinka hän kaupungissa pyöräilyn sijasta usein lähtee lähikaupunkeihin ulkoilemaan – pakkaa pyörän lähijunaan ja suuntaa kohti hiljaisia tien pientareita. Hän jatkaa tarinaansa kertomalla kerran ihailleensa erästä matkustajaa bussimatkalla Suomeen, koska tämä mies oli vastaavasti pakannut polkupyörän linja-autoon lähdössä ajelemaan Suomen katuja, missä opettajani taasen ei ikinä ole ollut ajelemassa.

Lähikaupunkien lisäksi moni pietarilainen lähtee ulkoilemaan kaupungin keskustasta nähden luoteisosassa sijaitseville saarille. Jotkut puhuvat toisesta näistä, Krestovsky ostrovista osittain urheilusaarena ja osittain elitistisenä alueena. Viime vuosikymmenen aikana sinne on kohonnut upeita arvokkaita uusia kerrostaloja, alue on rauhallinen, kaunis ja vihreä. Niin pyöräilijät kuin myös rullaluistelijat taivaltavat saaren puistoissa ja rantakaduilla eikä autoja juurikaan näy. Aivan metroaseman vieressä (Krestovsky ostrov) muuten sijaitsee kaupungin huvipuisto Divo Ostrov ja nämä laitteet pistävätkin myös aikuiset kiljumaan innosta – tai jännityksestä!

Toinen näistä saarista on Yelagin ostrov, jonne pääsee mm. kävelysillan yli Krestovsky ostrovilta. Saari on täysin moottorivapaa, joten monet lenkkeilevät sen puiden keskellä, ovat kävelyllä lasten kanssa ja istuvat viltillä piknikillä. Mikäli Pietarinmatkapäiviä on useampia tai kaupunki on jo aikaisemmilla kerroilla tullut tutuksi suosittelenkin tarkastamaan myös nämä paikat. Keskustan kaupoista kannattaa vaikka tuoda omat eväät mukana, sillä näillä saarilla kauppojen tai kioskien esiintymistiheys ei ole kovin suuri. Sen sijaan joitakin ravintoloita löytyy!

Varmastikin tulen jatkamaan alkavaa pyöräilyharrastustani Pietarin kujilla. Mielelläni lähtisin yhdessä kaverin kanssa tekemään näitä reissuja, mutta joitakin esteitä siihen näyttää olevan – tämän kaupungin ystävistäni ehkäpä yksi tai kaksi omistaa pyörän.

Yhteishyvän Pietariblogi onkin jo mukavasti ehtinyt kasvaa kertomuksilla viimeisen puolen vuoden aikana. Kirjoittajan Heini Luostarisen uudet haasteet Suomessa saivat hänen asettumaan sinne, ainakin toistaiseksi, joten jatkan Pietarin kuulumisten jakamista tässä samaisessa osoitteessa. Ensimmäisessä kirjoituksessani kaupunkiin lähestytään melko yleisluontoisella perspektiivillä ilmiöiden saadessa yksityiskohtaisempia tarkasteluja myöhemmin.

Pala Pietaria Iisakin kirkon tornista

Oletko koskaan ollut jotakin mieltä tietystä asiasta ja myöhemmin se onkin muuttunut toiseen suuntaan? Tai niin, että mielipiteesi vahvistuukin entisestään? Niin, mistä oikeastaan syntyvät ensimmäiset käsityksemme asioista?

Tässä kohtaa arvatenkin ajattelen Venäjää ja Venäjää matkailukohteena. Vaikka maa sijaitsee aivan naapurissamme, on se monelle hyvinkin tuntematon. Tuntematon aivan omakohtaisena kokemuksena nimenomaan maan kamaran päällä. Matkailumielessä Suomesta Venäjälle tyypillisesti suunnataan Viipuriin, Karjalaan, Pietariin, toisinaan myös Moskovaan. On myös lähtijöitä Siperian junaradalle, Laatokan ja Volgan risteilyille ja minne vielä!

Blogin kuitenkin pääasiassa keskittyessä Pietariin, tarkastellaan ajatuksia tästä kaupungista. Kiintoisaa on ollut kuulla ja lukea ihmisten kommentointeja kaupungista ennen heidän ensimmäistä matkaa. Ja vieläkin kiintoisampaa on ollut huomata kuinka nämä käsitykset muuttuvat matkan jälkeen, ja toki, toisilla taas vahvistuvat entisestään. Matkailijat monesti ovat epäröineet vierailua Venäjälle kielitaidon puutteen vuoksi, ovathan tien nimet ja metron pysäkkien nimet usein vain kyrillisillä kirjaimilla. Pietarissa voi olla vaarallista ja siellä on varmaan meluisaakin. Hiljattain eräs ystäväni oli jo melkein peruuttamassa matkaansa alettuaan lukea vierailijoiden matkakertomuksia, mutta päätyi kuitenkin toisiin ajatuksiin.

Toisaalta, kerrotaan sitä myös muutakin. Pietarista voi ammentaa ison määrän erinomaisia kulttuurisia kokemuksia ja tutustua historiallisiin paikkoihin, puhutaan kaupungin kauneudesta ja loistokkuudesta, jossa kontrastit tuovat mielenkiintoisen oman säväyksensä.

No, entäpä jälkeenpäin? Ainakin useimmat omat tuttavani huomaavat pärjäävänsä kaupungin vilskeessä helposti. Ei edes kaduilla suunnistaminen tai metrolla ajelu kuitenkaan tuottanut ongelmia tai vaikkapa väärään suuntaan joku olisikin kävellyt tai ajellut rentoutunut lomamieli ei tästä suuremmin piitannut. Edellä mainitsemani ystävänikin oli tyytyväinen kuitenkin lähdettyään matkaan, sillä se osoittautui hyvin onnistuneeksi. Lisäksi, Pietarin on rinnastettu olevan samankaltainen monen muun eurooppalaisen suurkaupungin kanssa, mutta mitä tällä tarkemmin on tarkoitettu jäi selvittämättä.

Palatsiaukiolla

Keväiset vieraani olivat positiivisesti yllättyneitä ja kertoivat Pietarin olevan huomattavasti miellyttävämpi ja toimivampi kuin osasivat odottaa, tai jos nyt mitään odotuksia edes oli. Päätarkoituksenaan heillä oli tulla tutustumaan kaupunkiin juuri sellaisena kuin se on, kokea kaupungin ilmapiiri ja paikat aidosti vertailematta niitä mihinkään muuhun. Tarkemmin ajatellen, asioiden vertailu onkin  melkoisen yleistä kuvatessamme kokemuksiamme.

Niin myös Pietaria on vertailtu muiden maailman kaupunkien kanssa, missä sijaitsevat paremmat nähtävyydet, missä on kauniimpaa ja edullisempaa. Näin ollen vertailut mukavasti johdattelevat meitä ilmaisemaan muille minkälaisista asioista eritoten pidämme. Toisaalta, vertailun suhteen karkeana esimerkkinä voidaan miettiä myös miltä kuulostaisi, jos esimerkiksi eteläeurooppalainen ystävämme vierailunsa aikana kertoisi pitävänsä enemmän Välimeren hiekkarannoista kuin mökkiemme hiljaisista järvenrannoista. Olemmehan me sentään kaksi eri maantieteellistä paikkaa.

Näin ollen, muodostuvatko käsityksemme omista kokemuksistamme vai muiden ja olisiko joskus vain mukava heittää ennakkoluulot romukoppaan?

Mukavaa kesän jatkoa ja kuulumisiin!

Elina

Kukkien loistoa Vasilyn saarella

Niin se on taas myönnettävä, että kaikki hyvä päättyy aikanaan. Niin myös minun Pietarin oleskeluni. Muutin Venäjälle monien sattumusten ja hieman uhkarohkeidenkin päätösten seurauksena syksyllä 2007 ja paluu koti-Suomeen on tiedossa nyt kesäkuussa, kun siirryn työnantajakonsernin emoyhtiölle töihin. Puoliso jää vielä kesän ajaksi idän ihmemaahan mutta syksyllä on tiedossa todellinen tasaantuminen. Nähtäväksi jää, onko kulttuurishokki pahempi palatessa, sillä menovaiheessa sitä juuri huomasi.

Pietari on kuitenkin entisensä ja kesä tuli jälleen vihreänä, pakokaasuisena ja ruuhkaisena. Turistit ovat selvästi alkaneet taas löytää talven jälkeen tänne pohjoisen Venetsiaan sillä keskustan kaduilla alkaa jo olla ihmisiä ruuhkaksi asti, hotelleillakin riittää taas tekemistä ja ravintoiloihin pitää jo varata pöytä jos suosittuun aikaan mielii ruokailla. Ja mikäs sen mukavampaa, sillä se tarkoittaa elävää ja menevää kaupunkia, jossa näkemistä riittää. Paikallisväestökään ei ehdi tylsistyä samoihin ravintoloihin ja menopaikkoihin, kun kasvava kysyntä takaa vaihtuvuuden.

Nevskillä riitti juhlijoita lauantaina

Pietarin kaupungin syntymäpäivä

Viime viikonloppuna keskustan sai jälleen sekaisin Pietarin kaupungin syntymäpäivä. Siitä huolimatta, että kyseessä oli niinkin epäpyöreä luku kuin 307, juhlissa riitti näkemistä ja kokemista. Edes kunnon sadekuurot eivät saaneet ihmisiä pakenemaan koteihinsa, vaan suljettu Nevski houkutteli varmasti kymmeniätuhansia ihmisiä seuraamaan kulkueita, konsertteja ja kymmeniä muita tapahtumia, joita Pietarin pääkadulle ja palatsiaukiolle oli järjestetty. Päivän avannutta kuvernööri Valentina Matvienkon puhetta oli myös kuuntelemassa aukiollisen verran ihmisiä. Venäläiseen tapaan sanat ovat suuria ja mahtavia (ja kuulijoille tyhjiä) mutta Matvienkon vertaus Pietari Suuren aikaisiin syntymäpäiväjuhliin lämmitti ainakin minun mieltäni. Venäjä on hyvin rasistinen ja mm. seksuaalivähemmistöjä karsastava mutta kuvernööri toivoi syntymäpäiväjuhlien olevan kaikkien kansalaisten juhla – ikään, sukupuoleen, luokkaan tai asemaan katsomatta.

Tähän ajatukseen on hyvä päättää omalta osaltani tämä blogi. Toivottavasti Pietari tarjoaa teille yhtä upeita elämyksiä kuin se on tarjonnut minulle. Blogi mitä luultavammin jatkaa elämäänsä muiden kirjoittajien käsissä, minä poistun takavasemmalle ja kenties kohti eurooppalaisempaa elämää. Pietaria en kuitenkaan unohda koskaan!